Pääni on ollut täällä kipeämpi kuin vuosiin. Muistan teinivuosiltani kuinka migreeni veti minut pari kertaa kuukaudessa sängynpohjalle, ellei peräti lattialle kiroamaan kipuisuuttaan, ja muistan niiltä ajoin kuinka migreeni oli arkinen osa elämääni. Mutta sitten migreeni vähän kerrassaan katosi. Kyllä niitä kohtauksia aina silloin tällöin on tullut, mutta niin harvoin etteivät ne ole lopulta paljon elämää haitanneet. Parin päivän migreenikohtaus aina kerran parissa kuukaudessa ei paljoa hidasta, ainakin kun sen saa aika hyvin pidettyä kurissa ihan reseptivapailla särkylääkkeillä.
Mutta nyt täällä migreenistä on tullut taas osa lähes jokapäiväistä elämääni, ja muutaman päivän migreenikohtauksia ilmenee lähes viikon välein. Jos kolme päivää viikosta kieppuu lattianrajassa kylmää vettä silmän ympäristöön valuttaen ja monituntisia päiväunia ottaen, se tekee elämästä vajaata. Ei ole aikaa ja energiaa mihinkään, ja silloin kun hetken ajan onkin hyvä olla, silloin pitäisi yrittää pakata niin paljon kaikkea ohjelmaa yhteen iltaan, sekä omaa luovaa harrastustoimintaa että sosiaalista yhteisöllisyyttä ylläpitävää toimintaa, ettei se ole mitenkään mahdollista.
Viimeisin viikko täällä on taas ollut mitä mukavinta aikaa. Tänne putkahti kolme 19- ja 20-vuotiasta amerikkalaisteiniä, jotka tulivat työskentelemään maatilalle osana college-opintojaan. En tiedä tarkalleen miten kuukausi luomutilaa valmistaa heitä tulevaan työelämään, mutta heidän tarinoistaan päätellen ei heidän collegensakaan varsinaisesti yhteiskunnalle työvoimaa tuota, vaan ennemminkin elämäntaiteilijoita. Mutta he ovat kaikki mitä miellyttävimpiä, hauskoja, sanavalmiita, älykkäitä nuoria miehiä ja naisia, ja heidän kanssaan on rattoisaa olla. Ja paikalle tuli vielä kanadalainen nuorimies, joka on kiertänyt läpi Euroopan wwooffaamassa kaikenlaisilla tiloilla, ja joka aloitti Euroopan-turneensa Suomesta. Siellä hän opetteli ilmeisesti kaiken suomalaisesta jääkiekosta, mutta yli-innokkaasta suhtautumisestaan jääkiekkoon huolimatta hänkin on mitä miellyttävintä seuraa. Ehkä hän on hieman liiankin sosiaalinen hetkittäin, sillä hänen jatkuva jutustelunsa, ja minun kyvyttömyyteni irtautua keskustelusta, heikentää ajoittain työtehoani huomattavasti, mutta miksi valittaisin, kun kivaa on.
Tai niin, mitä yritän sanoa on, että viimeisin viikko täällä olisi ollut taas mitä mukavinta aikaa – ellen olisi suurta osaa siitä pitänyt kaksin käsin päätäni ja yrittänyt painella nenän ja silmän välissä olevaa akupunktiopistettä jonka avulla migreeni aina edes lyhyiksi hetkiksi lakkaisi olemasta niin täysivaltaisen kivulias. Onnekseni siirryin taas yöpymään talon ulkopuolelle pihan asuntovaunuun, jossa ilma on paljon raikkaampaa ja migreenille avuliaasti hieman viileämpääkin päiväsaikaan – ja ennen kaikkea, tämänkertainen vaununi on niin etäällä että siellä on rauhallista, siellä ei kuulu koirien haukuntaa, kissojen miu’untaa, edestakaisin kulkevia askeleita. Jopa moottorisahan ulvonta ja Louis’n autossaan kuuntelema älytön, koko maanosaa volyymillään tärisyttävä ranskalainen hiphop kuuluvat vain vaimeina ääninä puiden takaa. Pääni pitää uudesta yösijastani.
Mutta mistä migreenini siis johtuvat? Jos en ole juuri migreenistä vuosiin kärsinyt, mikä on nyt muuttunut? Punaviini on tietysti klassinen migreeninaiheuttaja, ja olen sitä täällä juonut enemmän kuin seitsemään edeltäneeseen vuoteen yhteensä (mikä tietysti pitää paikkaansa ylipäätään koko yleisen alkoholinkulutukseni kanssa) – mutta viinin ja migreenin yhteyttä en ole onnistunut havaitsemaan. Tietenkään kohtauksen aikana en viinillä kipuani lähde pahentamaan, enkä muutenkaan ole kovin innokas särkylääkkeitä ja viinaa keskenään sekoittamaan, mutta ei, riippumatta siitä olenko edellisiltoina viiniä juonut vaiko en, migreenikohtaukset tulevat ja menevät.
Tupakantuoksu täällä toisinaan leijailee ovesta sisään, useimmiten puhtaana, joskus marihuanan imelään tuoksuun sekoittuneena, mikä on hassua koska tupakointi tällä alueella on yleisen metsäpaloriskin vuoksi laitonta. Tietysti tähän aikaan vuodesta kyseessä on ennemmin älytön laki kuin varsinainen metsäpaloriski, maan ollessa läpeensä märkää ja joinain öinä jopa hieman jäisessä huurussa, mutta yhtä kaikki ranskalainen yhteiskunta ei luota ihmisten kykyyn tarkkailla edellispäivien säätä (tai sääennustusten metsäpalovaroituksia), joten tupakointi on kielletty koko metsäalueella ympäri vuoden. Ja tietenkään silloin kun tupakkaan on sekoitettu jotain muutakin kuin pelkkää tupakkaa, ei avotulilainsäädäntö ole ainoa rikos jota tupakoidessa tehdään, eikä sekään tunnu ihmisiä hidastavan. Mutta en usko että tupakkakaan migreeniäni aiheuttaa. Tupakoitsijoita täällä kuitenkin on ainoastaan yksi, ja silloinkin kun hän jättää oven auki mennessään ulos tupakoimaan, joko minä tai joku muu sulkee sen aina hänen perässään. Ja muutenkin totuin passiiviseen tupakointiin jo seitsemän vuotta sitten Unkarissa, jossa joka paikkaa peitti ikuinen tupakkasumu.
Uskottavampi migreenin selitys olisi puulämmitteinen talo, jonka pieni yksinäinen takka savuttaa väliin hyvinkin paljon jonkun heittäessä sinne epähuomiossa joko sateessa kastunutta tai liian tuoretta puuta. Olohuone on myös talon ainoa lämmin huone, joten se on paitsi savua täynnä, myös yleensä kolmesta yhdeksään ihmiseen kansoittama, ja happea syö vielä lisäksi neljä isokokoista koiraa ja useita kissoja. Huono sisäilma on aina ollut hyvä selitys migreeneilleni, tai ainakin se on ollut se syy jonka yleensä olen migreenikohtauksilleni antanut.
Olen aina ajatellut, että ehkä äitini kotona on jokin sisäilmaongelma, ehkä hometta tai ehkä jotain muuta, ja olen miettinyt että johtuiko teinivuosieni toistuvat migreenit ja niiden katoaminen yliopistoon lähdettyäni ilmanlaadun paranemisesta, mutta nyt olen alkanut epäillä. Vanhaa teoriaa voisi tukea se havainto, että edellisen kerran olen säännöllisemmin migreenistä kärsinyt viisi vuotta sitten toimiessani äidinkielen opettajana Puolangan yläasteella, silloinkin äitini luona asuen – mutta en usko. Totta kai tässäkin talossa voi vaikka minkälaista homeongelmaa olla, vaikka kivitalo onkin, koska tiivisteistä ei ole tietoakaan ja talo on kylmä ja kostea ja, kuten sanottua, savua ja huonoa happea täynnä, mutta en silti tähän teoriaan enää usko. Olen löytänyt uskottavamman yhteyden.
Paras tapa välttää migreeniä on oman kehon kuuntelu. Totella sitä mitä keho tahtoo: mennä nukkumaan kun nukuttaa, syödä kun nälättää, lähteä ulkoilmaan kun ulkoiluttaa, jättää kahvi juomatta koska se aiheuttaa migreenin heti ensikosketuksellaan kielen päällä. Ja se, mikä näitä kolmea elämäni migreenintäyteistä ajanjaksoa yhdistää, on nimenomaan se, etten ole kuunnellut omaa kehoani, oman biorytmini omaa ääntä, vaan olen yrittänyt normittaa itseni yhteiskunnan aikataulujen tahtiin. Olen yrittänyt pakottaa kahdestatoista kahdeksaan -pääni standardiin kahdeksasta neljään -rytmiin. Lukiovuosinani aamuheräämiset olivat jatkuvaa arkea, ja vaikka aina yhdentoista jälkeen yritinkin itseni sänkyyn pakottaa, alle kahdeksan tunnin yöunet herätyskellon keskeyttämään syvänunenvaiheeseen tekivät minusta puolivireisen, ellei jotain vielä vähemmänkin. Koulupäivien jälkeen nuokuin olohuoneen sohvilla väsyneenä aina päiväunia nukkuen, ja hyvin usein migreenikohtausta lääkkeillä tai muilla poppakeinoilla karkoitellen. Ja siihen samaan itselleni vääristyneeseen rytmiin jouduin luonnollisesti myös opettajanpöydän toisella puolella vieraillessani. Unenpöpperöisenä nuokuin alkavan migreenikohtauksen sumentamin aivoin ja yritin teeskennellä pirteää saadakseni lapsiparat oppimaan lauseenjäsennystä, ja vedin välitunnilla pääni täyteen tulehduskipulääkkeitä toivoen että silmäntakainen jyske edes hiukan helpottaisi. Jos oppilaat jotain opetuksestani joskus oppivat, se oli varmastikin vahinko.
Ja täällä: Aamiainen on yhdeksältä, jos on vuoroni ulkoiluttaa koiria, olen kävelemässä vuoria ylös jo kahdeksan aikaan neljän rimpuilevan ja yli-innokkaan koiran perässä. Työtunteja on vain viisi, mutta iltapäivän kaksituntisine lounastaukoineen työaika venyy kymmenestä viiteen. Vaikka töitä ei lopulta niin paljoa olekaan, kuitenkin työnluontoinen aika on hyvin norminmukainen, jos ei kahdeksasta neljään, niin ainakin yhdeksästä viiteen. Ja niin, kuten lukiovuosinani, ja niin, kuten opettajavuosinani, kyllä, nytkin olen väsynyt koko ajan, nukun iltapäiväunia ja lojun pitkiä aikoja väsyneenä sohvilla, ja kyllä, kärsin toistuvista migreenikohtauksista.
Olen toki tietysti jo vuosia tiennyt, etten kahdeksasta neljään työtä itselleni halua, enkä siihen oikeasti pysty. Mutta jos nämä kolme kuukautta täällä ovat minulle jotain opettaneet, niin sen, että minun pitäisi oikeasti jo vihdoin lopettaa edes yrittämästä. Jos vuorokausrytmiä ei saa kolmessa kuukaudessa muutettua tuntumaan luonnolliselta aamuheräämisten yhteydessä, niin ei se tule muuttumaan myöhemminkään. Ja siitä, että pakotan itseni vieraaseen rytmiin tehdäkseni puolitehoista työtä väsyneenä ja särkyisenä, siitä ei ole iloa yhtään kenellekään.
Nyt olet mielestäni oikeilla jäljillä. Tosin en usko, että sisäisen ja ulkoisen kellon aikaero aiheuttaisi migreenin, koska sisäistä kelloa on muutettava esimerkiksi, kun muuttaa maailmanääriin. Kello kyllä mukautuu aikanaan! Mutta itsensä pakottaminen ja pakkoraamittaminen kyllä vaikuttavat, näin uskon! Uusi työpaikka aiheuttaa hirveän jännityspäänsärkykohtauksen, uuteen tilanteeseen itsensä sopeuttaminen voi johtaa usean kuukauden migreenin kaltaiseen päänsärkyyn jopa silloin, kun muutos on positiivinen, mutta muutoksessa on mukana jotain vierasta, vaikka vain halua olla parempi kuin tuntee olevansa! Voisiko asia olla näin?
Ei, asia ei voi olla näin. Koko ajatus on minulle vieras ja käsittämätön. Ja toisaalta elämänkokemukseni kertoo ajatustasi vastaan — uusi työpaikka ei ole minulle koskaan jännityspäänsärkyä aiheuttanut. Eikä tänne tulokaan, päin vastoin, vasta rentouduttuani aloin päänsäryistä kärsimään. Niin kauan kun olin jännittyneessä uudesta innostuneessa tilassa, en tuntenut juuri edes väsymystä.
Mutta rikkinäisen vuorokausirytmin vaikutus pään toimintaan ei ole edes teoria, sen huomaa jo heti yhden huonosti nukutun yön jälkeen missä tahansa, milloin tahansa. Ja nyt, aivan kuten lukiovuosinani, ja aivan kuten opettajana toimiessani, nämä huonosti nukutut yöt ovat jatkuneet kuukausia. Ja ne ovat huonosti nukuttuja öitä nimenomaan aamuheräämisten takia. Koska ei, en pysty menemään aiemmin nukkumaan, koska edelleen olen aina virkeimmilläni iltayhdeksän jälkeen.
Minä taas kirjoitin tuon oman elämänkokemukseni perusteella. Minä olen joka kerta oksennellut hirveässä päänsäryssa ensimmäisenä työpäivänä uudessa työpaikassa. Ja minulle muutokset aiheuttavat päänsärkyä! Sitten kun alkaa tuntua, että voi olla oma itsensä, ehkä kuukausien päästä, sitten päänsärky on hellittänyt.