Tietoja

Kimmo Kristian Rajala lähti Ranskaan. Kimmo on kirjoitushetkellä 30-vuotias, lyhyt, kaljuuntuva ja parrakas mieshenkilö, joka ei osaa sanoa l-äännettä. Ärrän sen sijaan Kimmo sorauttaa nykyisin täysin virheettömästi, mutta kiitos lapsuuden puhevian, Kimmolla on myös ranskan kurkku-är luontaisesti hallussa.

Kimmo on Ranskassa lokakuun puolivälistä 2010 ehkä noin maaliskuun alkuun 2011, mutta koska suunnitelmat ovat paitsi epämääräisiä myös totaalisen auki, mitään tarkkaa on vaikea sanoa. Tieto päivittyy näillä sivuilla säännöllisen epäsäännöllisesti, vähän siitä riippuen missä Kimmo milloinkin on ja kuinka kirjoitusvire hänellä on päällään. Koska yksi keskeisistä motivaatioista matkalle on se, että Kimmo haluaa taas kirjoittaa kaunokirjallista tekstiä parin vuoden yliopistoesseiden jälkeen, niin luultavasti Kimmo tulee kirjoittamaan aika paljon. Pahoittelen kaikilta lukijoiltani.

Yleisesti ottaen Kimmon mielestä yksityisyydestä huolehtiminen on paranoidista foliohattuilua, ja on sitä mieltä, että jos jotain ei voi kaikille kertoa, sitten sitä ei yksinkertaisesti tehdä. Pääsääntöisesti hän vaikenee ainoastaan suolen toimintaan ja seksuaalisuuteen liittyvistä yksityiskohdista, ja niistäkin ainoastaan koska niistä puhuminen on junttia ja tyhmää. Mutta toisaalta maailma on täynnä todisteita, että hän on tätäkin sääntöään rikkonut kerta toisensa jälkeen.

Kimmon aiempia seikkailuja Suomen rajojen ulkopuolella on luettavissa täältä samalta Leipä ja piimä -sivustolta, ja muuta Kimmon elämää voi vakoilla Kimmon sarjakuvablogista osoitteessa www.katvealue.com — sivusto päivittyy toisinaan myös Kimmon ollessa Ranskassa, joten sieltä voi löytää täydentäviä tarinoita, mikäli tämä teksti-Kimmo ei riitä. Jos vielä tämäkään ei riitä tyydyttämään Kimmonnälkää, voi aina googlata Kimmon nimen (Kimmo Kristian Rajala, varmaan sillä jotain löytyy) tai käydä vakoilemassa Kimmoa Facebookista. Profiili on Kimmon itsensä päivittämiltä osilta julkinen. Ystäviksi hyväksyn kuitenkin ainoastaan oikeita tuttaviani.

Kiitän kaikkia lukijoitani mielenkiinnosta, ja toivon että jätätte jonnekin sivustolle kommentin käynnistänne. Olisi mukavaa tietää keitä täällä käy.


Ja vielä lopuksi tekijänoikeus- ja yksityisyystietoa, joka joko käyttöoikeussopimus- tai kohteliaisuussyistä on tänne kirjoitettava. Mukana on myös jotain teknistä älämölöä niille joita sellainen kiinnostaa:

Sivuston kuvat ja teksti ovat Kimmo Kristian Rajalan tuotoksia vuodelta 2010. Sivuston sisällön, sekä tekstin että kuvien, kaikki oikeudet pidätetään.

Sivusto on luotu WordPress-ohjelmalla. Sivuston ulkoasu ja toteutus pohjautuu WordPressin vakioteemaan Twenty-Ten, pienillä, lähes yksinomaan ulkonäöllisillä, muokkauksilla.

Sivusto toimii oikein Internet Explorer 8:lla, mutta aiemmilla IE:n versioilla on ulkonäköön liittyviä pieniä muotoiluvirheitä. Koska vika on Explorerin eikä minun — ja uusimmat versiot eivät virheitä enää tee — en ole sitä jaksanut korjata. Muilla testatuilla selaimilla ja käyttöjärjestelmillä ei ole havaittu virheitä. Mikäli muita käytettävyysongelmia kuitenkin ilmenee, kertokaa niistä minulle, ja jos ne ovat tarpeeksi vakavia, teen asialle jotain heti kunhan ehdin.

Sivusto on CSS 2.1 standardin mukainen.

Valid CSS!

Yläoikean leimassa käytetty Ranskan kartta on peräisin Wikimedia Commonsista, ja alkuperäisen, muokkaamattoman kuvan on tehnyt käyttäjätunnus Minestrone. (Mutta tämä ei tarkoita sitä, että Minestrone millään tavoin tukisi minua tai muokkaamaani teosta. Ettäs tiedätte.)

Sivusto vakoilee käyttäjiään muiden muassa Google Analyticsin avulla. Mikäli teillä on evästeet päällä, sivusto kerää teistä yleistä ja enimmäkseen tarpeetonta tietoa, joka ei ole yksilöitävissä (eli älkää huoliko, minä en tiedä keitä te olette ellette sitä erikseen minulle kerro). Mutta saanpa kuitenkin jonkinlaisen yleiskatsauksen kävijöiden määrästä ja käyntitottumuksista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *