Pessimisti ei pety. Se on oikeasti hyvä elämänohje. Odota pahinta, niin mikä tahansa on iloinen yllätys. Jos odotat, että pahvikiekon alta kääntyy rosvo, niin hevosenkenkäkin on arvokas aarre.

Marokkoa lähestyessäni olen koko ajan kerrannut mielessäni aiempien Euroopan ulkopuolisten matkojeni ärsyttävimpiä hetkiä. Kaikkea sitä tungosta, kerjäläisiä, kaupustelijoita, huijareita, meteliä ja saasteita. En ollut täysin varma, haluanko edes ylittää Gibraltarinsalmea, vai jäisinkö vain köllöttelemään kanssasuomalaisteni seuraan Espanja Aurinkorannikolle. Ehkä voisin sittenkin mennä Fuengirolaan. Siellä ei pitäisi edes puhua kieliä. Pelkkä suomi riittäisi.

Kovetin itseäni tappelemaan perässä roikkuvia kerjäläislapsia ja minua takseihinsa puoliväkisin vetäviä taksikuskeja vastaan. Kertasin mielessäni liikesarjoja, miten jonoissa taas pitikään käyttää kyynärpäitä että pääsee eteenpäin. Valmistin nenääni ulosteiden, pakokaasujen ja palavien jätekasojen luotaantyöntävään tuoksuun.

Tanger Villen satama oli siistimpi kuin Espanjan-puoleinen Tarifan satama. Laivamatka oli kestänyt tunnin, pienehkössä katamaraanilautassa, joka töyssytteli Gibraltarinsalmen pienessä aallokossa niin kuin minulle tutummat isommat laivat myrskyssä. Passintarkastus tapahtui laivalla, mutta en minä sellaisia hienouksia ymmärtänyt. Minä odotin maata, jossa kaikki on vaikeaa, en maata, jossa maihinnousu on virtaviivaistettu mahdollisimman asiakasystävälliseksi. Kävelin vain suorinta tietä satamaan, henkisesti valmistautuneena kohtaamaan jäykkää ja mielivaltaista byrokratiaa – kun tielleni tuli virkapukuinen tummaihoinen mies, ystävällisesti hymyillen, tulijoille sujuvasti arabiaa, ranskaa, espanjaa ja englantia puhuen, joka pahoitellen neuvoi minua palaamaan laivalle passintarkastukseen.

Satama oli uusi ja puhdas. Tullin läpivalaisujono eteni nopeasti ja järjestelmällisesti. Jono pysyi siistissä kasassa, eikä kenelläkään käynyt edes mielessä alkaa etuilla. Ainoa tyylivirhe olivat seinille unohtuneet laput, joissa pyydettiin matkailijoita ottamaan rokotetodistuksensa tai negatiiviset PCR-testituloksensa esille. Monet pysähtyivät katselemaan niitä huolissaan, eivät he olleet sellaiseen osanneet valmistautua, mutta laput olivat vain jääneet ottamatta pois. Koronarajoitukset Marokkoon on poistettu jo kuukausia sitten.

Sataman uloskäynnillä oli rahanvaihtopiste (siihen en jäänyt jonottamaan) ja koju, josta olisi voinut ostaa marokkolaisen SIM-kortin puhelimeen. Ja sitten, kun odotin tyrkyttävien kaupustelijoiden ja taksikuskien laumaa – saavuin tyhjään satamaan. Yksi pukuun pukeutunut, knallipäinen mies hienostuneella englannillaan tarjosi minulle taksikyytiä ja turistikierrosta vanhaan kaupunkiin, ja kaksi miestä huikkasivat minulle ohimennessäni “taxi!” mutta siinä se. Ei kerjäläisiä. Ei kaupustelijoita, ei edes pöllyäviä pakokaasuja. Ei edes seinänurkalta lehahtavaa tuoretta virtsaa.

Vanhan kaupungin muurien sisäpuolella rinkkani houkutteli perääni kaksi ihmistä, jotka yrittivät lähteä minulle “oppaaksi” majapaikkaani, mutta molemmat hyväksyivät jo ensimmäisen ein. Ja lisäksi, Tangerin Medina ihan oikeasti on sokkeloinen, joten jos ihminen on huonommalla suuntavaistolla varustettu, etenkin jos ihminen ei ole ymmärtänyt tallentaa hostellin sijaintia kännykkäkarttansa offline-tilaan, oppaista voisi olla oikeasti hyötyäkin. Mutta ei perille löytäminen ollut vaikeaa. Hostellin nimi ja opasnuolet oli maalattu katujen seiniin jo hyvän matkaa ennen kapeitten katujen viimeisiä käännöksiä, joten pystyin kävelemään suoraan perille vain yksittäisellä väärällä käännöksellä. 

Olen tätä kirjoittaessani ollut Tangerissa nyt neljä päivää, eikä ensivaikutelmani ole muuttunut mihinkään. Enintään positiivisemmaksi. Ei ole näkynyt tungettelevia kauppiaita, ei naamalle hyppiviä kerjäläisiä, ei mitään muutakaan kaoottista. Liikenne tietysti on välimerellisen vapaamuotoista, ja liikennevalojen sijaan kadut ylitetään rohkeudella ja luottamuksella, mutta ei mitään Italiaa tai edes Ranskaa pahempaa. Rahanvaihtopisteissäkin on jokaisessa luotettavat ja rehelliset vaihtokurssit, jossa suhteessa Marokko päihittää joka ainoan Itä-Euroopan maan.

Totta kai se harmittaa, että joudun tuijottelemaan paikallisia rahoja pitkään, ennen kuin tunnistan ne, ja maassa käytettävä vieras aakkosto aiheuttaa suhteellista lukutaidottomuutta (joka sekin on hyvin pieni ongelma kaupungissa, jossa kaikki lukee lisäksi vähintään ranskaksi ja espanjaksi), ja nyt kun on jo ehtinyt tottua EU-alueen ilmaiseen roamingiin, DNA:n pyytämä 2 euroa minuutilta puheluun vastaamisesta ja 16 euroa megatavulta netinkäytöstä on hämmentävä paluu maailmaan ennen kaikkialla toimivia älypuhelimia. Mutta nämä ovat vain turhaa nilitystä. Kaikki pätevät myös Itä-Euroopassa.

Saamani pieni vatsatautikin tuli todennäköisemmin saksalaisilta kanssamatkustajilta kuin ruuasta.

Eli anteeksi, Marokko. Olen ajatellut sinusta kaltoin. Mutta se on vain luontaista pessimismiäni, en voi sille mitään. Ja lisäksi, jos rehellisiä ollaan, ainoa asia, mitä olen aiemmin Tangerista tiennyt on se, että se on toinen Afrikan tähden aloituspaikoista. Ja mitä tahansa mieltä Afrikan tähdestä onkin, niin tuskin kukaan on sitä mieltä, että se on erityisen opettavainen informaatiopaketti Pohjois-Afrikan nykypäivän todellisuudesta.