Numeroita

Heräsin aamulla, kun pihalla auringonnousun ensimmäiset valonsäteet hehkuivat hentoina horisontin takaa. Tiesin, että kello olisi jo suhteellisen paljon, sillä olin palannut kotiin. Napsautin puhelimen päälle, ja katsoin kelloa.

8:15, se sanoi.

Käänsin kylkeäni ja jatkoin nukkumista. Minua väsytti. Matkustamisenergia loppui jo pari viikkoa sitten, ja viimeiset päivät pakotin itseäni eteenpäin vain tahdonvoimalla. Kun tulin kotiin, iskeydyin sänkyyn, ja päätin nukkua kolme päivää.

Mutta koska heräsin hetkeksi katsomaan Uuden musiikin kilpailua, tässä vähän numeroita, kaikille tilasto-orientoituneille lukijoilleni:

Aloitetaan askelista: Kiitos iPhoneni, taskussani on koko ajan laite, joka yrittää arvailla otettujen askelieni määrää. Tiedän aivan hyvin, että puhelimen antamat askelmäärät ovat hyvin suuntaa antavia, ja niissä on varmasti jopa parinkymmenen prosentin heittoja todellisuuteen nähden. Puhelin kertoo myös, montako kerrosta portaita olen kävellyt, mutta ne laite vetäisee täysin hatusta, eivätkä ne pohjaudu yhtään mihinkään. Sama määrä samoja portaita on yhtenä päivänä viisi kerrosta ja toisena 27, ja joskus olen maannut koko päivän sängyllä, mutta silti saanut kaksi kerrosta kiipeämistä. Eli minkäänlaista tieteellistä tarkastelua puhelimen tarjoamat numerot eivät kestä, mutta viihteellisenä matkanseurantana ne ovat ihan mielenkiintoisia.

Keskimäärin kävelin matkani aikana päivittäin noin 17 000 askelta. Kilometreinä se on minulle normaalisti jonkin verran päälle kymmenen, mutta koska askelten pituus vaihtelee hyvinkin paljon, se on jotain kahdeksan ja viidentoista kilometrin välillä. Askeleet tietysti muutenkin ovat huono mittari mihinkään, sillä liikunnan kannalta 10 000 askelta tunnissa, rinkka selässä, mäkisessä kaupungissa, on täysin eri asia kuin 10 000 askelta kuudessa tunnissa taidemuseon gallerioita hissukseen haahuillen. Matkallani on päiviä, jolloin olen kävellyt 12 000 askelta, ja jalkani ovat huutaneet armoa ja rukoilleet lepopäivää, ja sitten päiviä, jolloin olen kävellyt 15 000 askelta, ja ne ovat olleet niitä armollisia lepopäiviä. Keskimäärin kävelin enemmän askelia loppumatkasta kuin alkumatkasta – totta kai. Noin puolivälissä matkaa jalkani alkoivat taas tottua näihin askelmääriin, joten kävely ei tuottanut enää minkäänlaista väsymystä, ainakaan jalkojeni lihaksiin. 

Eniten askelia yhtenä päivänä kävelin yhdeksäs päivä joulukuuta, 31 844 askelta, 20,3 kilometriä. Olin silloin Kroatian Splitissä, ja kävelin pitkin Splitin melko ankeita lähiöitä katsastamaan muinaisen roomalaisen Salonan kaupungin rauniot. Rauniot olivat miellyttävät, juuri sellainen yksinkertainen, arkisen unohdettu puisto millaisia rauniot parhaimmillaan ovat, mutta muuten osoittautui, että Split ei vanhan kaupunkinsa ulkopuolella ole miltään osin näkemisen arvoinen. Se ei missään tapauksessa ollut matkani pidemmistä kävelyreissuista kaunein tai mukavin, mutta selvästikin pisin.  

Runsaimpien askelmäärieni kakkos- ja kolmossija ovat molemmat Podgoricasta: 19. Joulukuuta (30 263 askelta, 21,02 km) ja 20. Joulukuuta (29 456 askelta, 19,3 km). Kaupungin keuhkoissa rahisevat ilmansaasteet tekivät kävelemisestä hetkittäin tuskaista, mutta onneksi molempina päivinä suurin osa askelista on otettu kaupungin saasteisimpien alueiden ulkopuolella. Ensimmäisenä päivänä kävelin kaupungin keskustan lähistöllä olleessa suuressa puistossa, josta oli kauniit näköalat savusumuiseen kaupunkiin – sillä, kuten hyvin tiedetään, ilmansaasteet tekevät auringonlaskuista erityisen kauniita. Ja toisena päivänä tein pitkähkön linturetken kaupungin ulkopuolisilla laajoilla tasangoilla, joskaan kovin montaa lintua en nähnyt.

Sellaisia päiviä, jolloin olen kävellyt vähemmän kuin myyttiset 10 000 askelta oli matkallani kahdeksan kappaletta (laivapäivät poislukien). Niistä noin puolet ovat flunssapäiviä, ja loput ovat hieman liian harvinaisia puhdasoppisia lepopäiviä, jolloin olen lojunut vain AirBnb:ssäni kirjoja lukien ja Netflixiä katsellen. Pienimmän askelmäärän otin 14. Joulukuuta Budvassa, 941 askelta, jossa sattui olemaan myös koko matkani paras yksityiskäytössäni ollut majapaikka. Näillä asioilla on selkeä yhteys. Mitä miellyttävämpi majapaikka, sitä paremmin siellä viihtyy lähtemättä ulos. Mutta vähäisistä askelista puhuttaessa täytyy huomauttaa, että etenkin sellaisina päivinä, jolloin olen pysytellyt lähinnä majapaikassani, askelten määrä on reippaasti alakanttiin. Sillä levottomana ihmisenä kävelen aina ja koko ajan edestakaisin, mutta jos olen kotioloissa, en tietenkään pidä puhelinta koko aikaa taskussa. Vaikka ei pienessä asunnossa haahuilusta tietenkään tule kuin enintään pari tuhatta askelta, mutta silti. 

Kamerallani otin 1974 valokuvaa, ja puhelimellani 2086. Puhelimella otetut kuvat toki sisältävät myös kaikki muistiin otetut kuitit ja netin salasanat ja tavarakaappien numerot, ja myös kaikki vahingossa napatut kuvankaappaukset puhelimeni avausruudusta. Ja tietysti olen tuhonnut muutamia satoja ottamiani kuvia jo matkan varrella, joten luvut ovat niiden kuvien määrä, jotka tulivat mukanani kotiin asti. Tulen tuhoamaan niitä useita satoja lisää kunhan käyn niitä läpi.

Rahaa käytin matkaani 4013 euroa ja viisi senttiä. Tämä sisältää kaikki menot siitä päivästä lähtien, kun nousin Oulussa junaan kohti Helsinkiä. Koska osa maksuista on maksettu vierailla valuutoilla, summa ei ole täysin eksakti, sillä käyttämäni budjettiohjelma käyttää välillä aika erikoisia muuntokertoimia, ja toisinaan pankkini lisäilee valuuttamaksuihin joitain lisäprosentteja, joita en ole ohjelmaani merkinnyt. Ja lisäksi olen varmasti unohtanut kirjata joitain ravintolakäyntejä ja tehnyt joitain kirjausvirheitä. Siitä huolimatta voin sanoa, että pysyin melko tarkkaan budjetissani, jonka olin laskenut 45 euroon päivässä (4050 euroa), sallitulla tuhannen euron yllätysmenolisällä.

Näistä noin 4000 eurosta suunnilleen 500 euroa on käytetty Suomen sisällä tai Suomesta pois pääsemiseen ja paluuseen. Junaliput ovat Suomessa täysin absurdin hintaisia, eikä Travemünden lauttakaan halpa ole. Ravintolaruokailu Suomessa sen sijaan on edelleen yleiseen tulotasoon suhteutettuna Euroopan halvimpia, ja absoluuttisestikin halpaa. Ruokailu Kroatiassa maksaa saman verran kuin Suomessa, joskus enemmänkin, mutta siinä missä kroatialaisten mediaanitulot ovat noin 1100 euroa kuussa, suomalaisten vastaava on 3300.

Käyttämistäni rahoista 36,6%, 1467,59 euroa, meni ruokaan. Majoittumiseen meni 33% (1321,37), liikennevälineisiin 23%, 906,45 euroa (joista Suomen sisällä lähes puolet), museokäynteihin, pääsymaksuihin, elokuviin, kirjallisuuteen 4%, 190,66 euroa, ja ryhmään muu – mikä sisältää lähinnä pankkiautomaatimaksuja, jotka Albaniassa olivat todella suuria, ja uuden iPhone-laturin hukkaamani tilalle – 2%, 124,10 euroa.

Noita lukuja katsellessa huomaa, että jos ryhtyisin oikeasti pihistelemään, matkabudjetista saisi helposti vielä tuhat euroa pois. Ruokailuun käytetystä rahasta 282,76 euroa on mennyt ruokakauppoihin – joka sisältää siis kaiken itse tehdyn ruuan, aamiaiset, välipalat ja suklaalevyt. Ja  tästä rahamäärästä ehkä vain noin 50 euroa on mennyt varsinaiseen ruokaan, lähinnä pastaan ja erinäisiin lisukkeisiin mitä syödä pastan kanssa. Loput 1200 euroa olen kuluttanut ravintoloissa, joten jos tekisin itse ruokani, saisin menoja laskettua huomattavasti. En halua niin tehdä, enkä koe sitä tavoittelemisen arvoisena, mutta se olisi mahdollista.

Olen lajitellut tilastoissani ravintolatkin etnisyyden mukaan, ja tällä kertaa olen onnistunut pitämään ruokailuryhmän “muut” isoimpana (278,32 e). Tämä sisältää kaikki ne vegaani- tai kasvisravintolat, joiden ruokalista tarjoilee kaikenlaisia ruokia ympäri maailmaa, ja myös paikallisia kasvisruokia tai niiden lihankorvikeversioita. Nämä ovat pääsääntöisesti ne hyvät ravintolat, joista löytyvät matkan parhaat ruokailukokemukset. Tämä oli aiemmin matkalla vielä korkeammalla, mutta jossain välissä matkaa irrotin albanialaisen ruuan erilliseen sarakkeeseen (101,60 e).

Surukseni joudun tällläkin kertaa toteamaan, että heti ryhmän muu jälkeen eniten rahaa olen käyttänyt pitsaan ja pastaan. Italialainen ruoka, joka matkallani enimmäkseen koostuu pitsoista, kulutti rahojani 226,85 euroa. Pyydän anteeksi kulinarismin jumalilta, mutta valitettavasti tien päällä kasvissyöjän vaihtoehdot ovat toisinaan aika vähissä. Italialainen keittiö on tietysti maailman ruokakulttuurien vihoviimeinen ryönäpesäke, mutta se on universaalisti saatavilla ja sisältää lakto-ovo-kasvissyöjälle soveltuvia standardeja, joten sitä ei voi välttää.

Sitä seuraavat intialaiset ravintolat (166,23 e), jotka tällä kertaa sisältävät ilahduttavasti myös joitain eteläintialaisia ruokalajeja. Nämä ovat tietysti aina kasvissyöjälle helppoja vaihtoehtoja, ruoka on useimmiten hyvää ja monipuolista, ja valkuaisaineita saa muualtakin kuin juustosta.

Hampurilaisravintoliin ja vastaaviin leipäravintoloihin (kuten Subway tai Suomen Cafe Picnic) meni 132,92 euroa. Näistä täytyy erikseen mainita Bulgarian Rusessa kokeilemani hampurilaisravintolaketju Hesburger. Ravintola sekä näytti että tuntui täysin samalta kuin Suomessakin, ikkunoiden ja pakkausmateriaalien suomenkielisiä tekstejä myöten, ja kasvisvaihtoehdot tunnettiin sielläkin samalla nolostuttavan juntilla “Veke(tm)”-nimellä. Soijatortilla maistui täsmälleen samalta, tosin Suomen Heseistä saa parempaa appelsiinimehua.

Ruokabudjetissani hampurilaisia seurasi, kuten sanottua, albanialainen keittiö 101,60 eurolla, mutta toki ruokailuiden määrässä albanialaiset ravintolat ovat rahamääräänsä korkeammalla. Albaniassa ravintolat ovat suhteellisen halpoja, ja ravintolaruokailuun meni useimmiten noin 10 euroa, joskus vähemmänkin.

Salaatit 63,83e, sisältää tietysti kaikki nykytrendiset “bowlit”, mutta koostuu ensisijaisesti kreikkalaisista salaateista. Sekä “kreikkalaisesta salaatista”, joka on se fetajuustojuttu, jota kaikkialta saa, että ylipäätään salaateista, joita söin Kreikassa. Kreikassa kasvissyöjälle ehdottomasti parasta ovatkin monipuoliset salaatit.

Falafeleihin kului 36,60, mutta pieni summa tietysti johtuu siitä, että ne ovat Euroopassa halpaa katuruokaa – jopa Saksassa saa vielä nykyisinkin falafelrullan seitsemään euroon. Texmex (eli lähinnä burritot) vei rahoistani 35,50e; kiinalaiset ravintolat 35,10e; ja ryhmään juotava, mikä sisältää sekä yksittäiset, ilman muuta ruokaa ostetut vesi- ja limsapullot, että teekupposet kahviloissa, kului 23,22e.

Majoituskuluista 782,12 euroa meni hostellien yhteismajoitukseen. 448,26 euroa meni AirBnb-tyyppisiin asuntoihin, ja ihan perushotelleihin 90,99 euroa. Käytetyt rahamäärät eivät tietenkään kerro ajankäytöstä mitään, sillä hotelleissa yövyin yhteensä kuusi yötä, AirBnb-tyyppisissä asunnoissa 25 yötä, ja hostellien dormeissa vähän yli 50 yötä. Ja koska tilastossa on myös Suomen sisäinen osa matkasta, siinä on myös kolme yötä sukulaisten nurkissa, yhteensä nolla euroa.

Liikennevälineisiin kului 909,45 euroa. Junamatkoihin meni 321,68e, joista Suomen sisällä 125,7e. Linja-autoilla huristelin 307,14 euron edestä, joka sisältää lähes kaikki matkan aikana tekemäni siirtymiset. Länsi-Balkanilla ei käytännössä ole junaratoja, joten joulukuun alusta tammikuun loppupuolelle matkustin yksinomaan busseilla. Kuten myös Saksassa, koska bussit ovat siellä halpoja ja junat kalliita (eli noin puolet Suomen hinnoista).

Paikallisliikenteen maksuja maksoin 49,36e, josta 19,48e kertyi Helsingissä. Taksiin sorruin yhtenä sateisena päivän Gjirokasterissa, joka laskutti minulta neljä euroa (josta noin puolet on huijarihintaa).

Museoihin käytin 145,19e, joista lähes kaikki tällä kertaa muita kuin taidemuseoita – lähinnä koska Länsi-Balkanilla ei ole taidemuseoita. Museoiden puute on osasyy siihen, että olen pysynyt budjetissani. Yleensä niihin menee paljon enemmän rahaa. Leipzigin eläintarhan sisäänpääsy kustansi 14e. Elokuvissa kävin kerran, Poor Things Thessalonikissa, mikä maksoi 8,50e. Matkamuistoihin käytin 23 euroa.

Matkalla luin vähän vajaa kuusi kirjaa, kaikki vanhoja ilmaisia kirjoja puhelimen ruudulta, ladattuna Project Gutenbergistä: Johannes Linnankosken Pakolaiset, Charlotte Brontën Jane Eyre: An Autobiography, Oscar Wilden The Picture of Dorian Gray, Charles Dickensin The Christmas Carol, Juhani Ahon Juha, ja George Eliotin Middlemarch (edelleen vähän kesken). Molemmat suomalaiset ovat erinomaisia psykologisia ihmiskuvauksia vanhemmasta miehestä, joka menee naimisiin nuoren naisen kanssa ilman molemminpuolista rakkautta; Dickensin Joulukertomuksen kolmannen hengen kyyninen julmuus hieman yllätti muuten läpeensä tutussa tarinassa; The Picture of Dorian Gray ei ole romaanina kovinkaan hyvä, siinä ei oikein ole tarinaa eikä tarkoitusta, mutta Wilde loistaa lukuisissa siteeraamiskelpoisissa sananlaskumaisissa virkkeissään; Jane Eyren luki sujuvasti, se oli paikoin äärimmäisen viihdyttävää luettavaa, mutta tarina oli aika yhdentekevä ja loppupuoli lähinnä tyhmä; ja Middlemarch on hetkittäin puisevasti kirjoitettu mutta ihmiskuvaukseltaan erinomainen kuvaus 1820-luvun lopun kyläyhteisöstä – ja vanhemmasta miehestä joka menee naimisiin nuoren naisen kanssa ilman molemminpuolista rakkautta. Lukemassani kirjallisuudessa on selkeästi toistuva teema. Ehkä maailmankaikkeus yrittää kertoa minulle, että minun pitäisi löytää itselleni nuori vaimo, joka ei rakasta minua, ja sitten voisin kuolla onnettomana, katkerana ja vaimooni pettyneenä. Tosin Jane Eyressäkin on nuori nainen ja kaksikymmentä vuotta vanhempi mies, mutta he ovat onnellisia – kunhan mies ensin vammautuu ja sokeutuu.

Bongattuja lintulajeja olen kirjoittanut listaani 47, joista 13 on itselleni uusia lajeja: Peukaloinen, etelänsatakieli, virtavästäräkki, mustaleppälintu, töyhtökiuru, harmaahaikara, pikkumerimetso, jalohaikara, silkkihaikara, myskisorsa, turkinkyyhky, pikku-uikku ja kuningaskalastaja. Kuningaskalastajia toki näin aikoinaan Intiassa paljonkin, mutta lasken bongausteni alkavan vuodesta 2020, jolloin aloin lintuja harrastuksenomaisesti tunnistamaan. Aivan varmasti olen nähnyt aiemmin myös turkinkyyhkyjä, mutta nyt vasta kiinnitin niihin yhtään enemmän huomiota, enkä pitänyt niitä vain arkisesti puluina. Albaniassa tähän aikaan vuodesta turkinkyyhkyt, pikkumerimetsot, mustaleppälinnut ja virtavästäräkit olivat hyvin arkisia tuttavuuksia, joita näkyi kaikkialla, kuten myös tietysti varpusia, talitiaisia, sinitiaisia, västäräkkejä, punarintoja ja pulujakin. Nokikanoja näin varmasti sata kertaa enemmän kuin olen nähnyt tähän mennessä yhteensä, sillä niitä oli alueen järvissä tuhansittain. Erilaisia lokkeja näin myös tietysti paljon, mutta Välimeren lokkien tunnistamista en edes yritä. Toinen toistaan samannäköisempien lokkilajien erottaminen toisistaan on sellaista turhaa pätemistä, joka ei ole opettelemisen arvoista. Osaan pääsääntöisesti erottaa Suomen tavanomaiset lokkilajit toisistaan (kunhan ne eivät risteydy keskenään), ja se riittää. 

Google Mapsin mukaan kuljin matkallani (Suomen osuus poislukien) 2747 kilometriä junalla, kävelin 554 kilometriä, ja söin 37 eri ravintolassa. Mainitsen tämän vain siksi, että jos teitä pelottaa, että internetin bisnesjätit, kuten Google emoyhtiö Alphabet, tietävät teistä kaiken, niin ei hätää. Joko Google ei tiedä minun matkastani oikeastaan mitään, tai sitten se vain valehtelee olevansa tietämättä. Oikeasti olen tietysti kävellyt vähintään 400 kilometriä enemmän, syönyt noin sadassa ravintolassa, ja, no, junakilometreistä minulla ei ole aavistustakaan. Matkustuskilometrejä junissa ja busseissa yhteensä on kuitenkin väkisinkin vähintään 5000, Suomen junat ja Travemünden lautat mukaanlukien nelisen tuhatta lisää.

Minua väsyttää. En ole varma, johtuuko se pelkästään matkaväsymyksestä, vai liittyykö siihen myös kaamosoireilua. Huomasin kyllä Helsingissä, että käteni tärisi, ja säpsähtelin jokaista pientäkin liikettä ja ääntä joka ympärilläni vilahti, joten kaamosmasennukseen liittyvät ahdistusoireet ovat palanneet.

Olen soitellut paljon pianoa. Se on se, mitä minulla on tien päällä aina eniten ikävä. Tosin liika soittaminen sattuu tauon jälkeen käsien lihaksiin, ja väsyneet sormet eivät pysy tahdissa eivätkä osu koskettimiin. Kyllä pianonsoittokin liikunnasta käy.

Onneksi aurinko on paistanut viime päivät. Tosin keskipäivälläkin aurinko punertaa auringonlaskun väreissä. Olen suosiolla pysytellyt sisällä, ja nukkunut 11 tuntia vuorokaudessa. Toistaiseksi se on tehnyt vain hyvää.

Onneksi päivät pitenevät nopeasti. Vain kolmen viikon päästä on jo melko hyvä.