Olen vähän huolissani, että ennen kuin itäeurooppalaiset huomaavat, kuinka hienoja ja vaikuttavia parhaat heidän kommunistisen kauden hallintorakennuksistaan ovat, he ovat jo purkaneet ne.
Pysähdyin päiväksi Pohjois-Bulgarian Ruseen, lähinnä koska siitä pääsee kätevästi rajan yli Romaniaan, enkä jaksanut istua kymmentä tuntia yhtä mittaa junassa tai bussissa. Ruse itsessään on aika yhdentekevä pikkukaupunki, jossa ei juuri ole syytä pysähtyä. Googlailun perusteella keskeinen syy, miksi matkailijat Rusessa käyvät, on lähinnä se, että se on päivämatkan päässä Bukarestista, ja niin saa näppärästi kerättyä yhden vieraillun valtion lisää matkustuslistaan. Sääli vain Bulgarian puolesta, että Ruse ei anna Bulgariasta mitenkään erityisen edustavaa kuvaa. Kovasti se mainostaa itseään Bulgarian Wieninä, mutta kaupungin ainoa yhteys Itävallan hurmaavaan pääkaupunkiin on se, että Rusenkin ohitse virtaa sama Tonava kaunoinen. Tosin Wienin kohdalla se on huomattavan paljon kaunoisempi kuin Rusessa, jossa se on arkisen tylsähkö, leveä, satamien reunustama rajajoki.
Myönnettäköön, että on Rusessa myös yksittäisiä taloja, jotka Jugend-tyylissään saattavat tuoda hetkittäin muistumia Wienistä, mutta enemmän siellä on taloja, jotka tuovat mieleen Itä-Euroopan 1970-lukulaisen elementtitalorakentamisen. Ja köyhyys ja vuosikymmenten välinpitämättömyys näkyy: Ydinkeskustassakin suuri osa taloista, niin kauniista kuin rumistakin, on tyhjillään ja romahtamisen partaalla.
Itse asiassa Ruse toi mieleen kaksi muuta alueen pikkukaupunkia turistireittien ulkopuolelta, joissa olen käynyt: Miskolcin ja Satu Maren. Ruse oli yhtä rähjäinen kuin Miskolc, ja en puhu nyt Miskolcista viisi vuotta sitten, jolloin kaupunkia oli puhdistettu paljonkin EU-rahoilla, vaan puhun Miskolcista vuonna 2003. Kaupungissa näkyi voimakkaita muistumia siitä kauniista kaupungista, joka se oli ollut vuosisata aiemmin, mutta nyt jäljellä on lähinnä vain romanttisia raunioita uudemman, ruman kaupungin jaloissa. Ja Satu Marea Ruse muistutti sikäli, että Rusessakin on vaikuttava, mittakaavoiltaan valtava sosialistinen hallintorakennus, jykevä ja mahtipontinen, rakennettu aikoinaan muistuttamaan hallintoalamaisia siitä, kuinka pieniä ja merkityksettömiä he ovat kaikkivoivan valtiokoneiston edessä.
Ei Ruse kuitenkaan yhtä ikimuistettava ole kuin Satu Mare. Siinä missä Satu Maren hallintokortteli on eheä kokonaisuus, aivan yhtä tyly ja julma joka suuntaan katsottaesa, Rusen kaupungintalo on vain yksi ympäristöönsä sopimaton mötikkä muuten 1800-luvun lopulla rakennetun puistoaukion reunalla. Satu Maren hallintokortteli on oikeasti riittävä syy pysähtyä Satu Mareen jos sattuu olemaan seudulla, Rusessa kaupungintalo on vain mielenkiintoinen talo, jota voi ohimennen ihastella, jos kaupunkiin on jostain syystä päätynyt.
Myös se yhdistää Rusea ja Satu Marea, että kumpikaan kaupunki ei markkinoinnissaan puhu kaupunkinsa mielenkiintoisimmista rakennuksista yhtään mitään. Satu Maressa turistiopasteet ja nettisivut esittelivät ylpeinä toinen toisensa perään täysin tavanomaisia kirkkoja ja porvaristaloja, jotka eivät mitenkään eroa tuhansien muiden itäisen Keski-Euroopan kaupunkien kirkoista ja porvaristaloista, mutta ainutlaatuisen erinomaisesta arkkitehtonisesta helmestään ne vaikenivat tyystin. Sama Rusessa: kadunvarren turistikarttoihin oli merkitty kaupungintalon aukiolta joka ainoa muu rakennus, paitsi se persoonallisin ja jännittävin. Hostellillani oli erillinen opas, johon oli listattu kaikki kaupungin merkkirakennukset, ja kaupungintalo listattiin viimeisenä, ohimennen sanottuna väheksyvänä heittona, että no, on meillä tietysti joku tämmöinenkin.
Ymmärrän toki paikallisiakin. Jos on elänyt läpi Ceaucescun läpikorruptoituneen tyrannian, ei välttämättä halua juhlistaa sen tylyimpiä rakennustaiteellisia monumentteja. Mutta eipä Pariisin Versailles’n palatsiakaan nykymittapuulla hyvä ja kaikkien kansalaistensa rakastama hallitsija ole rakennuttanut. Suuri osa maailman suurimmista arkkitehtonisista ihmeistä on ihmishirviöiden rakentamia pönkittääkseen omaa henkilöpalvontaansa. Varmasti egyptiläiselle orjatyövoimallekin olisi ollut yleishyödyllisempää käyttöä kuin rakentaa jättimäisiä hautamuistomerkkejä faaraolleen. Jossain vaiheessa historiasta tulee vain historiaa, palatseista palatseja, ja pyramideista pyramideja.
Toivottavasti romanialaiset – ja bulgarialaiset (ja unkarilaiset, slovakialaiset, puolalaiset ja niin edespäin) – huomaavat kommunistisen rakennusperinnön arvon ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin talot rapistuvat pystyyn ja homehtuvat käyttökelvottomiksi. Sillä selvästikään näiden talojen julkisivuremontit eivät tällä hetkellä ole mitenkään korkealla prioriteettilistalla. Ei ole Satu Maren hallintokorttelia haettu Unescon maailmanperintökohteeksi – vaikka olen varma, että se sinne hyväksyttäisiin heti, yhtenä aikakautensa rakennustyylin parhaista esimerkeistä. Jopa Bukarestin keskellä jököttävä mittasuhteiltaan käsittämätön Ceaucescun hallintopalatsi on nykyisin lähinnä tyhjillään, vaikka Bukarestin tunnetuin maamerkki onkin.
Jotain toivoa sentään on siinä, että internetistä löytyy runsaasti kommunistisen arkkitehtuurin harrastajia, joista moni osaa arvostaa sekä Satu Maren, että Rusenkin hallintorakennuksen hienoutta.
Leave a Reply