Viikko paluun jälkeen näin vielä joka yö toistuvaa unta. Olin jossain kaupungilla, kaupunki vaihteli yöstä toiseen, joskus se oli selkeästi espanjalainen kaupunki, joskus taas ihan suomalainen. Mutta joka yö etsin jotain, en mitään mitä olin hukannut, mutta jotain minne olin matkalla. Etsin ehkä ravintolaa, ehkä etsin jotain rakennusta, joinain öinä etsin myös ystäviä, joiden tiesin olevan jossain täällä kaupungissa. Tein siis unissa tasan tarkkaan sitä, mitä olin tehnyt edeltävät kolme kuukautta koko ajan pitkin Eurooppaa.
Sillä sitähän matkustaminen pohjimmiltaan on: Etsimistä. Kaupunkiturismi on yhtä kuin kaupunkisuunnistus. Luen jostain, että tässä kaupungissa on joku kuuluisa maamerkki, jonka haluan nähdä — se pitää löytää. Katson netistä, että jossain pitäisi olla erinomainen kasvisravintola — sinne pitää jotenkin päästä. Minulla on osoite, minulla on karttakin taskussa, mutta usein tuntuu, että suunnistusrastin löytäminen suomalaisesta talousmetsästä on helpompaa kuin jonkun tietyn ravintolan espanjalaisesta kaupungista.
Mutta sitten palaa Suomeen, ja palaa Tampereelle, jo tuttuun kotikaupunkiin jossa on asunut kohta viisi vuotta. Kaupunkiin, jota on vuosikausia työnsä puolesta kaupunkisuunnistanut ristiin rastiin. Ei ole enää mitään etsittävää, kaikki on siellä missä ennenkin. Kun haluan mennä johonkin tiettyyn kasvisravintolaan, sen kuin menen, siinä se on kuin ennenkin. Ei ole enää pitkällistä harhailua pitkin vääriä katuja, epätoivoista yritystä heilutella kännykkää että saisin sen gps:n reagoimaan liikkumiseeni, ei enää kuikuilua talonseiniin, jos edes jossain lukisi kadun- tai torinnimi.
Matka jatkuu vain unissani. Tai paremminkin: Matka jatkui vain unissani.
Nyt olen ollut Suomessa kaksi viikkoa, ja unetkin ovat loppuneet. Olen sopeutunut jo kaikkeen.
On aina yhtä hämmentävää, kuinka nopeasti matka katoaa mielestä. Jo kaksi päivää kotona oltuaan on olo, kuin ei olisi missään käynytkään. Nykyään ei enää tule käänteistä kulttuurishokkia, kotiinpalun ongelmiin on jo sopeutunut, ennemminkin vain hämmästelen kuinka helppoa paluu onkaan. Kyllä, en pariin päivään osannut enää käyttää suomalaisia lähimaksupäätteitä, ja kyllä, ravintoloihin mennessäni minulla oli hetken ajan pieni epävarmuus siitä, miten täällä käyttäydyttiinkään. Pöytään taisi saada mennä suoraan istumaan, ilman että ensin kysyy tarjoilijoilta onko jossain tilaa? Vielä viikko paluuni jälkeen hetkellisesti säpsähtelin, kun huomasin ihmisten puhuvan ympärilläni suomea — ja kolme päivää paluuni jälkeen hämmästelin, kun en pystynytkään täysin ymmärtämään salakuuntelemiani kahta vahvaa tampereen murretta keskenään puhunutta nuorta tamperelaismiestä.
Kahdessa viikossa kummallisemmatkin murteet ovat kuitenkin jo alkaneet palautumaan. Voin taas nauttia siitä, että voin salakuunnella ihmisten kuin ihmisten keskusteluja — ja surukseni taas muistaa, että pääsääntöisesti ihmiset eivät keskustele kovin mielenkiintoisista asioista. Ulkomailla ihmiset vaikuttavat paljon mielenkiintoisemmilta, sillä niitä ei ymmärrä. Jokainen keskustelu näyttää henkevältä ja syvälliseltä ja hauskalta ja sanavalmiilta, sillä näen vain ihmisten liikkeet ja ilmeet, enkä lainkaan heidän sanojaa.
Ensimmäisten neljän päivän aikana kävin kolme kertaa saunassa. Tällä kertaa huomasin oikeasti ikävöineeni sitä. Jälkimmäisellä HelpX-paikassa oli kyllä talon puuseppäisännän itsensä rakentama sauna, ja kokeilin sitä. Se oli ihan hyvää työtä, kiuas oli Harvian kiuas, kyljen käyttöohjeet ja varoitukset olivat ihan suomeksi ja ruotsiksi, ja näytti ihan saunalta — mutta eihän espanjalaistunut ranskalainen voi mitään saunanrakennuksesta tietää. Lauteet olivat matalalla, ihan vain tavallisen penkin korkeudella, kun taas kiuas oli huomattavasti tarpeettoman korkealla. Saunominen oli kuin alalauteella istumista, tai melkein kuin pikkulapsena ovenraossa maatessa, varsinaisten löylyjen karatessa yksikseen kiertämään katonrajaan minun hytistessä lauteellani. Se juuri ja juuri täytti epätoivoisimman akuutin saunantarpeen, kun seisoin lauteella katossa kiinni, mutta lähinnä se vain sai ikävöimään Suomea ja sen saunoja.
Suomessa myös muistin taas, miksi niitä saunoja tarvitsee. Ei pelkästään siksi, että niissä on lämmintä, eikä pelkästään saunan tuottamasta itsearvoisesta nautinnollisuudesta, vaan myös siksi, että saunassa edes pienen hetken ajan pystyy nauttimaan ilmankosteudesta. Muutama päivä kotona, ja ihoni on taas kuin hiekkapaperia, silmät vuotavat ja kipeytyvät kuivuudesta, ja suuta kuivaa vaikka kuinka joisin vettä. Pidän ilmankostutinta päällä niin paljon kuin vain kehtaan, mutta silti huoneilman ilmankosteus nousee vain 32%:sta 44%:iin. Ainoa hyvä asia, mitä pystyn keksimään on se, että pyykki kuivuu nopeasti, mutta ehkä mieluummin valitsisin kivuttomat silmät, suun ja ihon kuin kolmessa tunnissa kuivuvan pyykin.
Mitä muuta? Kauppojen hedelmä- ja vihanneshyllyt herättävät lähinnä sääliä, mutta leipähyllyjen monipuolisuus on edelleen riemun aihe. Juustovalikoimat ovat vaatimattomia ja järjettömän kalliita, mutta tällä kertaa karkkihyllyt eivät hämmästytäkään yhtä paljon kuin yleensä maailmalta palattuani. Espanjassa oli paljon kodikkaan pohjoiseurooppalaista, ja karkinmyynti oli yksi yhtenäisistä piirteistä. Ei se ihan yhtä kattavaa ollut, ei kaupat näyttäneet siltä, että niiden katteet muodostuisivat ensisijaisesti oluen- ja karkinmyynnistä, mutta kaikissa kaupoissa kuitenkin oli samannäköiset irtokarkkihyllyt kuin Suomessakin.
Ja sitten tietysti on se pimeys, ja se räntä, ja se pureva, kuiva kylmyys. Palasin liian aikaisin. Vaikka olenkin iloinen paluustani, ja etenkin olen iloinen omasta tilasta ja omista leluistani, tietokoneesta, pianosta ja kitarastani, kyllä minä silti koko ajan muistan, miksi ylipäätään lähdin. Mutta kyllä se tästä. Kevät on tulossa. Enää kuukausi, ja aurinko on taas täällä, ja kun odottelen kuukaudesta puoleentoista lisää, niin lämpökin alkaa jo palailla. Katupölykin on sitten jo puhdistettu.
Ehkä joskus vielä voin matkustaa huhtikuuhun saakka. Lokakuun alusta maaliskuun loppuun. Tai ehkä lokakuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin. Se kuulostaisi hyvältä.
Sitä odotellessani nautin Suomen talven sisätiloista. Ainakin täällä on lämmintä.
Ja suomalaiset kirjastot! Sellaisen nurkassa tätäkin nyt kirjoitan, ja jo pelkästään näiden vuoksi kannattaa aina palata.
Ei Suomessa ole mitään vikaa, päinvastoin, hyvä maa se on — talvista sijaintiaan lukuunottamatta.