Saavuin Maltaan väsyneenä, koko päivän matkustaneena. Lähdin Cataniasta puolilta päivin, matkustin Pozzalloon junalla (kolmen vartin vaihto Siracusassa), istuin pari tuntia satamassa ja laivalla odottamassa lähtöä, ja lopulta keinuin katamaraanissa puolitoista tuntia Maltalle. Olin perillä Airbnb:ssäni pitkälle iltakymmenen jälkeen. Kahdeksan kilometriä kävelyä rinkka selässä, alkumatkasta auringon hiostaessa minua säätilaan liian lämpimissä vaatteissani, ja loppumatkasta Maltassa jyrkkää mäkeä ylöspäin nousten.

Puhelimeni akku alkoi olla jo tyhjä. Olin laivalla jo tyhjentänyt vara-akkunikin, jota ilman puhelin olisi kuollut jo tunteja sitten, vaikka toki heti aamusta olin napsauttanut puhelimeni virransäästötilaan. Mutta ajattelin, että ei se olisi ongelma. Kunhan olisin majapaikassani, sitten sähköä saa seinästä. Saatoin aivan huoletta pitää Google Mapsia auki koko kävelymatkan ajan. Ja kun lopulta pääsin asunnolle, ja minulla oli pieniä vaikeuksia keksiä, mikä on minun huoneeni (tämä oli niitä majoituksia, joiden isäntää ei koskaan edes näe), en minä vieläkään murehtinut kännykkääni.

Vasta sitten, kun löysin huoneeni, laskin rinkkani alas, kaivoin laukustani laturin, ja aloin pistää puhelintani seinään, ymmärsin olleeni naiivi ja tyhmä. Tiesinhän toki, että Malta on brittiläinen maa. Mutta silti minulla ei ollut käynyt edes mielessä, että täällä käytettäisiin brittiläisiä töpseleitä. Seinältä minulle irvisti vain kolme suorakulmaista reikää kolmiomuodossaan, paljon kauempana toisistaan kuin tutussa manner-euroopan standardissa. Jo Italiassa minulla oli ollut pariin kertaan ongelma, että en saanut tietokonettani kiinni mihinkään, sillä maassa ei juurikaan tueta sitä isoa ja pyöreää pistokestandardia (tyyppi f, niille joille pistokkeiden aakkoset mitään sanovat), mutta en ollut silti edes hetkellisesti ajatellut, että Maltalla olisi täysin erilaiset pistorasiat.

Onneksi olin ladannut tietokoneenikin täyteen ennen lähtöä, joten sain otettua siitä puhelimeeni virtaa. Googlasin nopeasti, minkälaisen adapterin tarkalleen ottaen tarvitsen, mistä niitä saa ja millaiseen rahanmenoon minun pitää varautua. Ja heti, kun puhelimen käyttö ei ollut enää välttämätöntä, laskin sen yöpöydälle enkä käyttänyt sitä yhtään. Onneksi puhelin ei virransäästötilassa kuluta oikeastaan lainkaan sähköä. Ei tule mitään yöllisiä yllätyspäivityksiä, jotka yhtäkkiä syövät täydenkin akun melkein tyhjäksi.

Seuraavana aamuna siis heti, kun jaksoin nousta sängystä, lähdin adapteriostoksille. Aamun valossa, kun kaduille oli tullut elämää, mitä siellä ei loppuillasta ollut ollut, huomasin myös, että niin, täällähän on myös vasemmanpuoleinen liikenne. Pudistelin itselleni epäuskoisena päätä, miten ihmeessä en ollut sitä huomannut edellisiltana. Tietenkään autoja ei ollut yöllä juuri missään näkynyt, ja toisaalta, olin tullut Italian kaupungeista, joissa lähes kaikki tiet ovat aina yksisuuntaisia, tai niin kapeita, että suunnasta huolimatta autot ajavat aina samaa ajorataa, joten olin jo tottunut siihen, että autoja saattaisi tulla suunnasta mistä hyvänsä. Mutta olisi sen silti voinut päätellä ajoratojen maalauksista ja liikennemerkkien sijainneista.

Tärkeä muistutus mannereurooppalaisille.

Samalla huomasin myös sen, mitä olin jo vähän päätellyt edellisiltana: Malta on rakennettu autoille. Joka paikkaa halkoo monikaistaiset autotiet, joissa ei ole minkäänlaista ylitystä jalankulkijoille. Ja Maltalla on tympeä pohjoiseurooppalainen liikennekulttuuri, jossa auto on pyhä lehmä ja muita kulkijoita pidetään vain autoilua hidastavina esteinä. Pois se ihmisen kokoinen välimerellinen liikennekulttuuri, jossa autot ovat tasa-arvoinen osa liikennettä kaikkien muiden kanssa, ja jalankulkijoille annetaan aina tilaa siinä missä toisille autoillekin, ei, Maltalla autoilijat eivät ympärilleen katso. Italiassa totuin taas jo siihen, että oli tie kuin tie, niin autoilijat kyllä antoivat tietä, jos vain itsevarmasti näytin siltä, että haluan tien ylittää, mutta maltalaiset autoilijat painavat vain jarrun sijaan tööttiä ja kaahaavat rattiraivoisina ohi. Tässä maassa ei edes liikenneympyröissä ole suojateitä – mikä ilmeisesti on ihan brittiläinen ilmiö yleensäkin. (Törmäsin muutamia kuukausia sitten somessa keskusteluun, jossa britit kauhistelivat jonnekin päin Englantia rakennettua liikenneympyrää, joka toimi niin kuin joka ainoa liikenneympyrä Suomessa, eli autojen pitää väistää kevyttä liikennettä sekä ympyrään tullessa että lähtiessä, ja brittiläisten kommentoijien mielestä se oli täysin mahdoton hirvitys, joka tekee liikenteestä täysin mahdotonta.)

Onneksi Malta toimii kuitenkin niin kuin mikä tahansa ainoastaan yksityisautoilijoille rakennettu kaupunkiympäristö, jossa ei ole säällistä julkista liikennettä: Joka paikassa on täysin paikalleen jämähtäneitä ruuhkia, eivätkä autot koskaan etene minnekään. Useimmiten jumittuneiden autojen välistä saa pujoteltua isommankin kadun poikki, eikä se autoilijoita haittaa, jos he eivät ole etenemässä muutenkaan. Mutta siitä huolimatta sadan metrin tienylitykseen, että saa itselleen lähisähkökaupasta töpseliadapterin, joutuu kävelemään toista kilometriä, koska vaikka autojen läpi saisikin ehkä pujoteltua, niin tiet on reunustettu korkeilla aidoilla ja pensailla ja muilla kulkemista haittaavilla esteillä.

Adapterin kuitenkin lopulta sain. Se maksoi 2,50. Asiakaspalvelija kaivamassa adapteria kaupan laatikoista toi kyllä hieman mieleen Speden klassisen rautakauppasketsin, niin hidasta se oli, mutta se johtui siitä, että nainen ei tainnut ihan oikeasti tietää, missä merkitsemättömässä ruskeassa aaltopahvilaatikossa adapterit olivat (ja toinen asiakaspalvelija oli keskittynyt myymään karaokelaitteistoa ja jääkaappipakastinta minua paremmille asiakkaille). Kiinnitin kaupassa myös huomiota siihen, että vaikka maan kaikki seinien pistorasiat ovatkin brittiläismallisia, ainakin puolissa kaupassa myytävistä sähkölaitteista oli eurooppalaisen standardin mukaiset pistokkeet. Paikallisetkin selvästi tarvitsevat adaptereita jokapäiväisessä elämässään.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen vanhassa britannian alusmaassa. Olen ollut Intiassa, olen ollut Tansaniassa, olen ollut Etelä-Afrikassa. Ja myös Sambiassa ja Namibiassa ja pari tuntia Zimbabwen puolella Viktorian putouksilla. Niissäkin olen joskus nähnyt brittiläisiä pistorasioita, mutta ne eivät ole koskaan ollut ongelma. Joka paikassa on ollut ihan yhtä lailla myös eurooppalaisia töpseleitä käytettävissä, tai ainakin pistorasioiden reikiä on muotoiltu niin, että niihin normaalin europlugin saa kiinni. Ja niissä olen myös tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen – tai huomannut sen, kuinka vaikea siihen on tottua.

Ei se ole ongelma, että autot tulevat väärästä suunnasta. Tietä ylittäessä katsotaan joka tapauksessa molempiin suuntiin. Suomessakin jos vaikka autot useimmiten ajavatkin tien oikeaa reunaa, niin toisesta suunnasta voi ihan hyvin tulla pyöräilijöitä tai sähköpotkulautailijoita tai jalankulkijoita, ja niitäkin pitää väistää. Sama toimii myös vasemmanpuoleisessa liikenteessä. Vaikeaa on se, että autojen ratit ovat väärällä puolella. Kevyeen liikenteen käyttäjänä on usein tärkeää, että saa katsekontaktilla varmistettua, että autoilija on varmasti nähnyt minut. Mutta vasemmanpuoleisen liikenteen maissa katseeni hakeutuu helposti pelkääjän paikalla istuvan silmiin. Ja vaikka toki pelkääjän paikaltakin huudetaan nopeasti kuskille, jos kuski on ajamassa jalankulkijan päälle, niin siitä huolimatta ne ovat väärät silmät. Autokuski on se vaarallinen olento, jonka lupa tarvitaan suojatien ylittämiseen, ei hänen matkustajansa.

Erikoista Maltan vasemmanpuoleisessa liikenteessä on kuitenkin se, että toisin kuin muissa vierailemissani maissa, täällä jalankulkijat eivät kuitenkaan väistä vasemmalta. Sekä Intiassa että Tansaniassa jalkakäytävät menivät itselläni jatkuvaksi tanssiksi, kun kävelin aina vastaantulijoiden eteen, ja sitten yritimme kömpelösti edestakaisin sovitella kumpi menee ensin ja kummalta puolelta, mutta Maltalla sitä ongelmaa ei ole ollut kertaakaan. Ehkä se vain johtuu maahanmuuttajien suuresta määrästä. Maltan asukasluku on lähes kaksinkertaistunut viimeisen kolmenkymmen vuoden aikana, ja suurin osa tulijoista on tullut oikeanpuoleisen liikenteen maista. Perinteisetkin maltalaiset ovat joutuneet opettelemaan väistämään mantereelta tulleita idiotteja oikealta puolelta.

Onhan se kiva, että kulttuurieroja on. Vaikka ne vähän matkustamista vaikeuttavatkin. Auton alle tuskin jään, vaikka autojen tulosuunta aina välillä yllättääkin, mutta yhdellä adapterilla voi ladata vain yhtä laitetta kerrallaan, ja kun matkassa on puhelin, vara-akku, tietokone, kamera, langattomat kuulokkeet ja hiustrimmeri, joskus pitäisi saada useampikin laite yhtä aikaa seinään.

Samaan aikaan kuitenkin matkustamista helpottaa, että taas kaikki kyltit ja opasteet ovat englanniksi, ja suurin osa paikallisista englantia ainakin jonkin verran osaa. Yllättävän vähän, ja yllättävän huonosti, mutta totta kai Italiaan verrattuna tämä on täysin eri maailma.

Ja tiedän täysin hyvin, että vaikka olenkin täällä nyt vain pari viikkoa, niin heti kun olen taas Sisiliassa, minulla menee monta päivää taas opetella luottamaan siihen, että autot tulevat sieltä mistä niiden odottaakin tulevan.