Yöjunat ovat paras tapa matkustaa. Budjettia auttaa, jos yöpaikan ja siirtymisen voi yhdistää yhdeksi laskuksi (ainakin, mikäli yöjuna on mitenkään järkevän hintaista), ja lisäksi mitäpä muutakaan sitä pitkän matkan aikana voi juuri tehdä muuta kuin nukkua. Matkusti sitten mihin vuorokauden aikaan tahansa, yleensä osan matkasta nukkuu jo ihan pelkästään tylsyyden takia.

Mutta jostain syystä viitisentoista vuotta sitten yöjunat menivät pois muodista. Yhtäkkiä päätettiin, että junien täytyy kilpailla lentokoneiden kanssa nopeudessa eikä matkustusmukavuudessa, ja sen sijaa, että matkustamista olisi voinut tehdä mukavasti nukkuen, kaikkialla alettiin panostaa huomattavan epämukaviin, täriseviin ja jytiseviin, neljättäsataa kilometriä tunnissa syöksyviin turboputkiloihin, joista ei voi nopeuden vuoksi edes juuri maisemia katsella. Yöjunat lakkautettiin lähinnä siksi, että ne eivät olleet trendikkäitä. Trendikästä on ollut nopeuttaa junien nopeuksia. (Senhän takia Suomessakin tehtaillaan poliittisessa ohjauksessa absurdeja suunnitelmia, jossa halutaan polttaa miljardi, että saataisiin nopeutettua Helsinki – Tampere -välin yhteyttä varttitunnilla.)

Onneksi kuitenkin Keski-Euroopassa tultiin nopeasti takaisin järkiin. Yöjunien käyttökatko ei kestänyt kymmentä vuotta, kun niitä alettiin taas tuoda tohinalla takaisin. Olen nyt jo parina viime vuonna erittäin iloisena matkustanut Itävallan rautatieyhtiön ÖBB:n Nightjet -junilla, jotka järkevään hintaan ja järkevässä aikataulussa kulkevat Keski-Eurooppaa pitkin poikin. Viime vuonna tuksutin Budapestistä Berliiniin, ja nyt Wienistä Roomaan.

Suomessakin olen aikoinaan matkustanut yöjunilla paljonkin, nuorempana lähes aina Helsingissä käydessäni, mutta en enää vuosiin. VR on nykyisin yrityksenä täysin käsittämätön, jonka bisnesratkaisut viimeisen viidentoista vuoden ajalta voi ymmärtää ainoastaan silloin, jos VR:n johtajat on tarkoituksellisesti valittu ajamaan yrityksen toiminta alas, koska he periaatteellisesti vastustavat sekä valtionyhtiöiden että julkisen liikenteen olemassaoloa. Yöjuna Oulusta Helsinkiin oli järkevä silloin, kun makuupaikka maksoi 50 euroa, lähti Oulusta kymmeneltä ja saapui Helsinkiin vähän ennen kahdeksaa – mutta nykyään jo pelkkä istumapaikka maksaa 150 euroa, vuodepaikkoja ei edes myydä (koska pari vuotta sitten oli korona joten jaetuissa hyteissä saa kuolemantaudin), ja makuuhytin saa kolmeensataan euroon. Lisäksi aikataulu lähtee Oulusta puoli kahdeltatoista ja on Helsingissä perillä jo pian viiden jälkeen. Miksi ihmeessä maksaisin kolmesataa euroa yöjunasta, jossa saa parhaassakin tapauksessa pikaisesti suljettua silmänsä vähän yli neljäksi tunniksi? Samalla hinnalla lentää Helsinkiin ja yöpyy siellä hotellissa. Ja linja-auto maksaa kaksi kymppiä. Aiemmin ainakin Kajaani – Helsinki yöjuna ihan järkevästi pysähtyi moneksi tunniksi Pieksämäelle nimenomaisena tarkoituksena pidentää matka-aikaa, mutta kun nyt on isolla rahalla rakennettu nopeampi päärata, niin sitten se ilmeisesti pitää ajaa täysillä yöaikaankin. 

Mutta onneksi julkisen liikenteen poliittinen vastustaminen on vain suomen omaa amerikkalaisuutta. Koska Suomi kuvittelee olevansa vain Yhdysvaltojen etäinen osavaltio, jossa sanomalehdetkin kirjoittavat viikossa enemmän tekstejä Yhdysvaltain presidentin hallitusnimityksistä kuin vuodessa mitään Euroopan Parlamenttiin liittyvää, on täysin luontevaa, että Suomeenkin halutaan tuoda amerikkalaista julkisen liikenteen vastustamista. Siinä missä koko muu Eurooppa on jo alkanut tuhota sodanjälkeisten vuosikymmenten älyttömimpiä ylilyöntejä – Utrecht palautti kymmenillä miljoonilla euroilla aikoinaan moottoritieksi muutetun kanaalin takaisin joeksi, Wienin Mariahilfer Strasse on jo viidentoista vuoden ajan vuosi vuodelta muuttunut enemmän ja enemmän yksinomaan kävelykaduksi, ja Roomassakin kaikki Mussolinin rakennuttamat keskustaa halkovat monikaistaiset tiet ovat vähän kerrassaan katoamassa (Vatikaanin ympäri kulkenut autotiekin on nyt katolisen kirkon riemuvuoden alla jalankulkijoille) – mutta Suomessa yksityisauto ja autotie on edelleen pyhä ja koskematon, ja jos vain punavihreät ituhipit saataisiin kuriin, niin eiköhän se Töölönlahtikin vielä saataisi 1960-luvun suunnitelmien mukaan täytettyä autoille parkkipaikoiksi. Jo pelkkä julkisen kaupunkiliikenteen kehittäminen vaatii loputtoman riitelyn valtuustoissa. Ja sitten valtuustopoliitikot ihan tosissaan toistelevat amerikkalaisesta somesta löytämiään idioottimaisuuksia, kuinka julkista liikennettä käyttävät vain köyhät juopot ja maahanmuuttajat, ja kuinka sinne ei keskiluokkaiset edes uskalla mennä, koska siellä on niin rauhatonta ja vaarallista.

Itävallassakin on oikeistohallitus, ja vieläpä vähintään yhtä populistinen ja rasistinen öyhääjähallitus kuin Suomessakin – mutta julkinen liikenne sen kuin paranee. ÖBB:n Nightjet -juniinkin on nyt vanhojen couchette -vaunujen tilalle (joissa istumapaikat vain yön ajaksi pyöräytettiin nukkumalaveteiksi), tullut kapselihotellityyppisiä majoituskopeja. Ne eivät ole ihan loppuun asti mietittyjä, ne ovat kapeita ja ahtaita, ja juuri ja juuri sopivan mittaisia minun lyhyelle varrelleni – mutta jos joku 190-senttinen niihin yrittäisi ahtautua, niin aika solmussa pitäisi nukkua. Mutta nykyiseen äärimmäiseen yksityisyyden aikaan, jolloin VR:kin perustelee (vain vähän valehdellen) junien yhteismajoitetuista vuodepaikoista luopumista sillä, että “ihmiset haluavat oman hytin”, tällaiset pienet matkustusarkut ovat juuri sitä, mitä suuri yleisö haluaa. Mutta ennen kaikkea, ne ovat uusia. Ne ovat tietoista uutta kehitystä yöjunien parantamiseksi. Ei ole enää puhettakaan, että yöjunista luovuttaisiin, ei, nyt tuotetta halutaan kehittää.

Juna lähti Wienistä iltaseitsemältä ja oli perillä Roomassa yhdeltätoista. Hyvin pieni osa matkustajista Roomaan asti matkusti, mutta Firenzeen ja Bolognaankin tultiin aamuseitsemän ja kahdeksan välillä, niin että hekin saivat junassa oikeasti nukuttua. Ja samalla se palveli tietysti myös istumapaikalla lyhyempiä matkoja matkustavia matkalaisia. Koko matka olisi ollut Münchenistä Wienin kautta Roomaan, mutta koska Wienin ja Münchenin välinen rataosuus on remontoitavana, sitä osuutta ei tänä talvena nyt kuljeta.

Tietysti nyt, kun kaikki yöpyivät omissa laatikoissaan, sosiaalisuudesta ei ollut tietoakaan. Ainoa kanssakäyminen ihmisten kanssa oli pariminuuttinen ihmettely, kun yritimme keksiä, miten lukittavan matkatavaralokeron (ja kenkälokeron) saa auki. Kopin sisällä seinässä ollutta avainkorttia piti näyttää käytävän puolella olevaan lukijaan, jonka jälkeen oli noin 15 sekuntia aikaa avata – täysin eri paikassa olleiden – lokeroiden ovi. Mutta siinä se. Sen jälkeen katselin vain pienen kapselini harmaita seiniä. Istumaan mahtui juuri ja juuri, puolimakaavassa asennossa. Ikkunakin oli niin pieni, ettei siitä voinut maisemia katsella. Tosin koska oli yö, niin eipä siitä olisi mitään näkynytkään.

Mutta kyllä! Yöjunia, kiitos. Lisää! Mielellään Suomeenkin.

Tosin, kun VR nykyään on mitä on, niin Suomesta aika lailla puuttuu junaliikenne ylipäätään. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa koskaan matkustin Oulu – Helsinki -välin bussilla. Halvin junalippu olisi maksanut 80 euroa, suurin osa satasesta ylöspäin, mutta bussilippu maksoi 20e. Aika paljon olen valmis maksamaan junan mukavuudesta ekstraa, mutta raja se on minullakin.