Tied\u00e4ttek\u00f6, mit\u00e4 eroa on puukiipij\u00e4ll\u00e4 ja etel\u00e4npuukiipij\u00e4ll\u00e4? Ei mit\u00e4\u00e4n. Wikipedian mukaan noin 5% n\u00e4ist\u00e4 linnuista ei ole mitenk\u00e4\u00e4n toisistaan erotettavissa. Ja loputkin voi erottaa l\u00e4hinn\u00e4 takakynnen pituudesta, jos n\u00e4iden kahden lintulajin erottamiseen erikoistunut asiantuntija pit\u00e4\u00e4 lintua k\u00e4dess\u00e4\u00e4n ja mittaa kynnen.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4m\u00e4 on taas n\u00e4it\u00e4. Pist\u00e4 tiedemiehet asialle, ja pian kaikki on lajiteltu tarpeettoman pieniin ja eksakteihin alaryhmiin, jotka vain sotkevat ja heikent\u00e4v\u00e4t ymm\u00e4rryst\u00e4 maailmasta. Biologit ovat ihan kuin kielitieteilij\u00e4tkin, jotka pilkkovat maailman kieli\u00e4 yh\u00e4 pienempiin ja pienempiin kieliryhmiin. Onneksi 1800-luvulla kielitieteet olivat viel\u00e4 lapsenkengiss\u00e4\u00e4n, tai muuten suomenkieli\u00e4kin olisi v\u00e4hint\u00e4\u00e4n kaksi \u2013 it\u00e4- ja l\u00e4nsisuomi. Ehk\u00e4 enemm\u00e4nkin.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4it\u00e4 mietiskelin, kun k\u00e4velless\u00e4ni kuulin pikkulinnun, jonka laulun puhelimeni nimesi puukiipij\u00e4n (tai etel\u00e4npuukiipij\u00e4n) lauluksi. Olin k\u00e4velem\u00e4ss\u00e4 Ljubljanan Tivoli-puiston suurehkossa metsik\u00f6ss\u00e4, kiroamassa kova\u00e4\u00e4nisi\u00e4 lehtipuhaltimia, jotka viel\u00e4 satojen metrien p\u00e4\u00e4ss\u00e4kin peittiv\u00e4t pikkulintujen \u00e4\u00e4net alleet, ja ihastelemassa hyl\u00e4tty\u00e4 m\u00e4kihyppytornin rauniota. S\u00e4\u00e4 oli viile\u00e4 ja pilvinen, mutta onneksi aurinko pilkahteli hetkitt\u00e4in valaisemaan maailmaa ja mielialaani.<\/p>\n\n\n\n
Vaeltelin metsik\u00f6ss\u00e4 linnunlaululta linnunlaululle ja maisemapaikalta maisemapaikalle. Ljubljana tuntui mukavalta pikku kaupungilta. Mik\u00e4\u00e4n kaupunki, jonka keskustassa on useiden neli\u00f6kilometrien kokoinen metsikk\u00f6, ei voi olla l\u00e4peens\u00e4 paha. Vilkuilin kuitenkin v\u00e4h\u00e4n v\u00e4li\u00e4 k\u00e4nnykk\u00e4ni kelloa. Bussi Zagrebiin l\u00e4htisi 14.05, ja sit\u00e4 ennen tarkoitukseni oli viel\u00e4 k\u00e4yd\u00e4 sy\u00f6m\u00e4ss\u00e4 ja hakemassa matkatavarani hostellilta. Kello oli vasta vartin yli kahdentoista, joten ajattelin viel\u00e4 ehtiv\u00e4ni n\u00e4ps\u00e4ist\u00e4 kuvan puiston yh\u00e4 k\u00e4yt\u00f6ss\u00e4 olevista, ehjist\u00e4kin m\u00e4kihyppym\u00e4ist\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Naps, naps, laulatin sek\u00e4 puhelintani ett\u00e4 j\u00e4rjestelm\u00e4kameraani. Kuvista ei tullut kovin mielenkiintoisia, mutta minulla ei ollut nyt aikaa etsi\u00e4 parhaita kuvakulmia eik\u00e4 mielenkiintoisimpia sommitelmia. K\u00e4vinp\u00e4 vain m\u00e4kihyppym\u00e4en juurella. En ole sit\u00e4 kovin usein el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni tehnyt. Ehk\u00e4 ne olisivat mielenkiintoisempia lumiseen aikaan.<\/p>\n\n\n\n
Kello tikitti v\u00e4\u00e4j\u00e4\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti eteenp\u00e4in, ja minulla alkoi tulla kiire. Olin noin puolen tunnin k\u00e4velymatkan p\u00e4\u00e4ss\u00e4 majapaikastani, ja sielt\u00e4 olisi viel\u00e4 varttitunnin k\u00e4vely linja-autoasemalle. Jos haluaisin sy\u00f6d\u00e4 rauhassa, nyt oli viimeist\u00e4\u00e4n vihoviimeinen hetki l\u00e4hte\u00e4 metsik\u00f6st\u00e4 takaisin p\u00e4in.<\/p>\n\n\n\n
Nappasin puhelimeni kartan auki, sy\u00f6tin sinne hostellini osoitteen, ja annoin Google Mapsin algoritmien tarjota minulle parasta reitti\u00e4. Tietenk\u00e4\u00e4n suurinta osaa metsik\u00f6n poluista ei ollut karttapalveluun sy\u00f6tetty, mutta isoimmat kuitenkin, v\u00e4h\u00e4n suuntaa antamaan. Huomasin kartasta, ett\u00e4 olinkin eri suunnassa vanhaan kaupunkiin n\u00e4hden kuin mit\u00e4 olin kuvitellut. Luulin sen olevan itsest\u00e4ni etel\u00e4\u00e4n, mutta se olikin it\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Ja sitten puhelin sammui. Ihan yht\u00e4kki\u00e4, odottamatta. Akku oli n\u00e4ytt\u00e4nyt viel\u00e4 40 prosenttia, ei se voinut siit\u00e4 johtua. Puhelin vain kaatui. Pimeni mustaksi, eik\u00e4 hetkeen reagoinut mitenk\u00e4\u00e4n mihink\u00e4\u00e4n. Ajattelin kirosanan, ehk\u00e4 kolmannenkin.<\/p>\n\n\n\n
Lopulta sain puhelimen v\u00e4h\u00e4n virkoamaan. Nyt akku n\u00e4ytti kymment\u00e4 prosenttia. Hienoa. Sekoileva puhelin on juuri se, mit\u00e4 matkalla tarvitsee. Etenkin silloin, kun on kiire eik\u00e4 tied\u00e4 miss\u00e4 on. K\u00e4ynnistin puhelimen, ja sitten, yht\u00e4kki\u00e4, ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa varmaan koskaan, se p\u00e4\u00e4tti kysy\u00e4 SIM-korttini PIN-koodia.<\/p>\n\n\n\n
Naputtelin koodin. Sen saman, mik\u00e4 minulla on ollut viimeiset kaksikymment\u00e4 vuotta. Puhelin ei hyv\u00e4ksynyt sit\u00e4. Ehk\u00e4 n\u00e4pyttelin sen v\u00e4\u00e4rin. Puhelin ei hyv\u00e4ksynyt uuttakaan yrityst\u00e4. Kolmannella kerralla kirjoitin variaation tunnusluvusta, jota olisin saattanut jossain mielenh\u00e4iri\u00f6ss\u00e4 k\u00e4ytt\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Puhelin kysyin PUK-koodia.<\/p>\n\n\n\n
Nyt sanoin kirosanoja jo \u00e4\u00e4neen, ja monta.<\/p>\n\n\n\n
Onneksi olin ehtinyt n\u00e4hd\u00e4 puhelimen kartasta sent\u00e4\u00e4n tarvittavan ilmansuunnan. It\u00e4\u00e4n. L\u00e4hdin k\u00e4velem\u00e4\u00e4n polkua suuntaan, johon ehdin n\u00e4hd\u00e4 puhelimen minua aluksi neuvoneen. K\u00e4velin polkua pitkin eteenp\u00e4in. Polku jakaantui useampaan haaraan. Siin\u00e4 oli opaste, mutta mik\u00e4\u00e4n ei opastanut minnek\u00e4\u00e4n, mik\u00e4 olisi tarkoittanut mit\u00e4\u00e4n, enk\u00e4 voinut olla edes varma, mihin suuntaan opasteiden nuolet olivat osoittavinaan. Jatkoin polkua eteenp\u00e4in, ja p\u00e4\u00e4dyin taas hyl\u00e4tylle m\u00e4kihyppytornille. Se ei ollut hyv\u00e4 asia, koska se oli t\u00e4ysin eri suunnassa kuin mihin yritin p\u00e4\u00e4st\u00e4. Onneksi se kuitenkin oli paikka, jossa olin jo k\u00e4ynyt, joten saatoin yritt\u00e4\u00e4 kulkea takaisinp\u00e4in niit\u00e4 polkuja, joita olin tullessani seurannut.<\/p>\n\n\n\n
Ljublanan Tivoli-puisto suurine metsikk\u00f6ineen ei ole paikka, jossa on tarkoitus p\u00e4\u00e4st\u00e4 jonnekin. Se on ulkoilualue, jossa on tarkoitus tallustella rauhassa, ehk\u00e4 koiran kanssa, ehk\u00e4 piknik-koria kantaen. Se ei ole paikka, jossa polut olisi selke\u00e4sti merkitty m\u00e4\u00e4r\u00e4np\u00e4\u00e4t\u00e4 ajatellen, jos ylip\u00e4\u00e4t\u00e4\u00e4n. Se ei ole paikka, jossa polut kulkisivat suorinta tiet\u00e4 haluttuun paikkaan, ei, vaan se on paikka, jossa polut mutkitellen kiertelev\u00e4t m\u00e4enrinteit\u00e4 rauhallisen p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4tt\u00f6m\u00e4sti. Sinne tullaan vapaap\u00e4iv\u00e4n\u00e4 ulkoilemaan, ei kiirehtim\u00e4\u00e4n linja-autoasemalle.<\/p>\n\n\n\n
Palautin mieleeni taas ne taidot, joilla suunnistin kaupungeissa ennen k\u00e4nnykk\u00e4karttoja, ja otin suunnan auringosta. Jos pit\u00e4isin auringon oikealla puolellani, k\u00e4velisin it\u00e4\u00e4n. Ja jos k\u00e4velen it\u00e4\u00e4n, ennemmin tai my\u00f6hemmin minun pit\u00e4isi p\u00e4\u00e4ty\u00e4 metsik\u00f6st\u00e4 takaisin Tivolin hoidetummalle, puistomaisemmalle viheralueelle. Mutta polku k\u00e4\u00e4ntyi etel\u00e4\u00e4n, ja sitten se py\u00f6r\u00e4hti pohjoista kohden, ja sitten huomasin k\u00e4velev\u00e4ni l\u00e4nteen, ja sitten aloin hokea vittuperkelesaatana joka ainoalla askeleella. Ne polut eiv\u00e4t johtaneet mihink\u00e4\u00e4n. <\/p>\n\n\n\n
Hylk\u00e4sin isot polut, ja l\u00e4hdin j\u00e4\u00e4r\u00e4p\u00e4isesti tallustamaan suoraan it\u00e4\u00e4n p\u00e4in. En tiennyt edes mit\u00e4 kello oli, sill\u00e4 olin laittanut puhelimeni reppuuni latautumaan. Onneksi olin sent\u00e4\u00e4n aiempien matkojeni virheist\u00e4 oppinut jo sen verran, ett\u00e4 ostin puhelimelleni varavirta-akun. Puhelimeni \u00e4killist\u00e4 kaatumista en voi est\u00e4\u00e4, mutta pelkk\u00e4\u00e4n akun loppumiseen ei matkani etenemisen pit\u00e4isi en\u00e4\u00e4 tyss\u00e4t\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
P\u00e4\u00e4dyin jonkin hyl\u00e4tyn talon pihaan, alueelle, jossa ei ole ollut mit\u00e4\u00e4n ihmisel\u00e4m\u00e4\u00e4 vuosikymmeniin. Jos minulla ei olisi ollut kiire, olisin ollut innoissani. Mik\u00e4 olisi kauniimpaa kuin hyl\u00e4tyt, hiljakseen raunioituvat talot. Mutta nyt vain kiroiluni yltyi. T\u00e4m\u00e4 ei ollut todellakaan se paikka, minne halusin. Se oli viel\u00e4p\u00e4 suljettu umpikuja.<\/p>\n\n\n\n
Yritin kuikuilla puiden v\u00e4leist\u00e4 edes maamerkkej\u00e4. Kaupungissa, jonka korkeimmalla paikalla kohoaa maamerkkin\u00e4 suuri linna, oikea suunta pit\u00e4isi olla helppo l\u00f6yt\u00e4\u00e4. Sinne linnalle olin menossa. Sen juurella kiemurtelevan joen rannalle. Mutta ei. Ei n\u00e4kynyt sen enemp\u00e4\u00e4 linnaa kuin Trg Republican ahdistavia, korkeita, parhaimman sosialistisen opin mukaan luotaanty\u00f6nt\u00e4vi\u00e4 pilvenpiirt\u00e4ji\u00e4k\u00e4\u00e4n. Vain tuntemattomia savupiippuja ja l\u00e4hetinmastoja. <\/p>\n\n\n\n
Aloin jo luovuttaa. P\u00e4\u00e4ss\u00e4ni py\u00f6ri jo suunnitelmia siit\u00e4, ett\u00e4 j\u00e4isin kaupunkiin y\u00f6ksi tai pariksikin. J\u00e4isin s\u00e4nkyyn makaamaan kunnes minusta taas tuntuisi silt\u00e4, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 edes jokin onnistuu. Mutta en ollut viel\u00e4 luovuttamismoodissa. Min\u00e4 olin ongelmanratkaisumoodissa. Vaikka kaikki olikin t\u00e4h\u00e4n asti mennyt pieleen, se ei ollut todiste siit\u00e4, ett\u00e4 kaikki my\u00f6hemm\u00e4tkin yritykset ep\u00e4onnistuisivat. S\u00e4nkyyn itkem\u00e4\u00e4n j\u00e4\u00e4minen sai edelleen pysytell\u00e4 B-suunnitelmana. Ihan varteenotettavana sellaisena, mutta silti vasta siin\u00e4 tapauksessa, ett\u00e4 A-suunnitelma ep\u00e4onnistuisi. <\/p>\n\n\n\n
Silloin vihdoin l\u00f6ysin edes yksitt\u00e4isen polun, jolla p\u00e4\u00e4sin metsik\u00f6st\u00e4 pois. En tunnistanut suuntaa, jonne polku vei, mutta jo mets\u00e4st\u00e4 ulos p\u00e4\u00e4seminen oli per\u00e4ksiantamattomuuden ja j\u00e4\u00e4r\u00e4p\u00e4isyyden voitto pahantahtoista maailmaa vastaan. Mets\u00e4n ulkopuolella olisi helpompi suunnistaa. Mets\u00e4n ulkopuolella oli suorien teiden muodostama ruutukaava, ei m\u00e4kien rinteill\u00e4 kiemurtelevia satunnaispolkuja.<\/p>\n\n\n\n
L\u00e4hdin seuraamaan mets\u00e4nreunaa it\u00e4\u00e4np\u00e4in maanteit\u00e4 pitkin, ja lopulta l\u00f6ysin sen Tivoli-puiston puistomaisemmankin osan. Sen saman, mist\u00e4 olin metsikk\u00f6\u00f6n alun alkaen l\u00e4htenyt.<\/p>\n\n\n\n
Sen saman, josta olin jo tullessani katsellut, ett\u00e4 sielt\u00e4 ei oikein p\u00e4\u00e4se pois, eik\u00e4 sinne p\u00e4\u00e4se sis\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Ljubljana on it\u00e4eurooppalainen kaupunki. Ihan niin kuin vaikka Suomen kaupungit, se on suunniteltu vain ja ainoastaan autoille. Tosin siin\u00e4 miss\u00e4 Suomessa 1960-luvulla lopulta j\u00e4rki voitti, ja Helsingin keskustaa ei suunnitelmista huolimatta korvattukaan kahdeksankaistaisella moottoritiell\u00e4, It\u00e4-Euroopassa ei ollut demokratiaa hidastamassa trendikk\u00e4impien idioottimaisuuksien toteutumista. Vuonna 2010 Ljubljanan vanha kaupunki on suljettu autoilta, ja se on palautettu ihmisille, mutta sen ulkopuolella jalankulkijat ovat edelleen vain sujuvan autoilusuunnitelun riesana olevia \u00e4rsytt\u00e4vi\u00e4 esteit\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Mutta se oli vain hidaste. Kyll\u00e4 min\u00e4 suomalaisena osaan taistellen k\u00e4vell\u00e4 l\u00e4pi kevytt\u00e4 liikennett\u00e4 vihaavan kaupunkisuunnittelun. Olen kasvanut siihen.<\/p>\n\n\n\n
Nyt n\u00e4in jo linnankin. Tiesin, mihin suuntaan piti kulkea, ja k\u00e4velin vain puiston autotiest\u00e4 erottavan muurin reunaa niin pitk\u00e4\u00e4n, ett\u00e4 siin\u00e4 tuli vastaan ensimm\u00e4inen aukko. Ja sitten vain k\u00e4velin linnaa kohden. Kello oli vartin yli yhden. Olin harhaillut vain parikymment\u00e4 minuuttia ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4. Sen ajan, mink\u00e4 olin suunnitellut k\u00e4ytt\u00e4v\u00e4n ruokailuun. Ehtisin viel\u00e4 hyvin bussiini.<\/p>\n\n\n\n
Hostellini ulko-ovella (sis\u00e4\u00e4n en en\u00e4\u00e4 p\u00e4\u00e4ssyt, avaimen jo palautettuani) k\u00e4ytin sein\u00e4n l\u00e4pi hostellin langatonta verkkoa ja hain Elisan nettisivuilta heid\u00e4n PUK-koodinsa. Se oli kiireellisint\u00e4, se oli v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4t\u00f6nt\u00e4. Kaikki, mit\u00e4 tarvitsin, oli netiss\u00e4. My\u00f6s bussilippuni. Ilman puhelinta ei nykyisin voi selvit\u00e4. Ilman netti\u00e4 v\u00e4h\u00e4n aikaa voisi, mutta siihen pit\u00e4isi varautua etuk\u00e4teen. Sitten juoksin majoituksen respaan \u2013 joka oli sata metri\u00e4 edemp\u00e4n\u00e4 \u2013 ja hain sielt\u00e4 matkatavarani. Ja sitten k\u00e4velin linja-autoasemalle.<\/p>\n\n\n\n
Ei minulla kiirett\u00e4 ollut en\u00e4\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 v\u00e4liss\u00e4. Ruokailu vain j\u00e4i v\u00e4list\u00e4. Aamupalakseni sy\u00f6m\u00e4ll\u00e4ni jugurtilla ja hummuksella p\u00e4\u00e4llyst\u00e4mill\u00e4ni riisikakuilla pit\u00e4isi nyt p\u00e4rj\u00e4t\u00e4 iltaan asti.<\/p>\n\n\n\n
Toivottavasti huomenna ei tulisi migreeni. Toivottavasti en lyhistyisi Zagrebissa rinkkani painon alle v\u00e4syneen\u00e4 ja heikkona. Verensokerin laskiessa kaikesta tulee tarpeettoman vaikeaa.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4t\u00e4h\u00e4n t\u00e4m\u00e4 matkustaminen on. Ei kukaan ole koskaan v\u00e4itt\u00e4nyt, ett\u00e4 se olisi mukavaa ja rentouttavaa. Tai ehk\u00e4 mukavaa, mutta rentouttavaa tuskin koskaan. <\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Tied\u00e4ttek\u00f6, mit\u00e4 eroa on puukiipij\u00e4ll\u00e4 ja etel\u00e4npuukiipij\u00e4ll\u00e4? Ei mit\u00e4\u00e4n. Wikipedian mukaan noin 5% n\u00e4ist\u00e4 linnuista ei ole mitenk\u00e4\u00e4n toisistaan erotettavissa. Ja loputkin voi erottaa l\u00e4hinn\u00e4 takakynnen pituudesta, jos n\u00e4iden kahden lintulajin erottamiseen erikoistunut asiantuntija pit\u00e4\u00e4 lintua k\u00e4dess\u00e4\u00e4n ja mittaa kynnen. T\u00e4m\u00e4 on taas n\u00e4it\u00e4. Pist\u00e4 tiedemiehet asialle, ja pian kaikki on lajiteltu tarpeettoman pieniin ja […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[7],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/242"}],"collection":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=242"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/242\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":243,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/242\/revisions\/243"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=242"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=242"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=242"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}