Pys\u00e4hdyin Prizrenin keskustassa vilkaisemaan ohi kulkemani ravintolan ruokalistaa, joka ainakin et\u00e4isyydest\u00e4 n\u00e4ytti olevan ainakin osittain englanniksi. Heti seisahduttuani nuori miestarjoilija juoksi ovelta luokseni ja tervehti minua (oletettavasti) albaniaksi.<\/p>\n
– Hello. I\u2019m vegetarian, min\u00e4 sanoin, Do you have anything for me to eat.<\/p>\n
– We have very good food. Come in. We have very good pasta bolognese. We have kebab.<\/p>\n
– Okay. But do you have anything for a vegetarian?<\/p>\n
– We have very good food. We have very good kebab. We have very good steak.<\/p>\n
– Okay. Do you have something with no meat.<\/p>\n
– We have pizza, we have very good kebab.<\/p>\n
– Yes. But NO meat, NO fish.<\/p>\n
– Ah! Fish, we have very good fish.<\/p>\n
– NO fish, NO meat, I don\u2019t eat meat, I don\u2019t eat fish.<\/p>\n
– Come in. We have very good food.<\/p>\n
– Yes. I\u2019m sure you have. I\u2019ll find some other place, thank you.<\/p>\n
Keskustelun edetess\u00e4 nuoren miehen ilme alkoi muodostumaan yh\u00e4 ep\u00e4uskoisemmaksi ja ep\u00e4uskoisemmaksi. Tuli mieleeni aikoinaan aikani Intiassa, kun samantasoista englantia puhuneet ilmaisivat hetki hetkelt\u00e4 kasvavan \u00e4rtymyksens\u00e4 siit\u00e4, ett\u00e4 eik\u00f6 tuo osaa englantia, kun se ei kerran ymm\u00e4rr\u00e4 n\u00e4it\u00e4 meid\u00e4n lauseita joissa ei ole kieliopillisesti eik\u00e4 sanastollisesti mit\u00e4\u00e4n j\u00e4rke\u00e4. T\u00e4m\u00e4n nuoren miehen kasvoilta kuitenkin n\u00e4kyi ennemmin surumielinen kyvytt\u00f6myys kommunikoida kanssani.<\/p>\n
Siit\u00e4 on kuitenkin jo pitk\u00e4 aika, kun olen viimeksi keskustellut englanniksi ihmisen kanssa, joka puhuu minulle englantia, mutta ei tunne englannin sanaa \u201cno\u201d.<\/p>\n
— — —<\/p>\n
Pakkasin tavarat huolella, tarkistin ett\u00e4 kaikki tulee mukaan, vilkaisin latauksessa olevasta puhelimestani kellonajan. Noin tunti bussin l\u00e4ht\u00f6\u00f6n. K\u00e4velymatkaan asemalle menee noin puoli tuntia, joten vaikka v\u00e4h\u00e4n eksyisinkin matkalle, ja joutuisin jonottamaan lippuluukulla, silti olen siell\u00e4 hyviss\u00e4 ajoin. Ehtisin k\u00e4yd\u00e4 viel\u00e4 nopeasti matkan varrelta vilkaisemassa Skopjen sosialistista betoniarkkitehtuuria edustavan p\u00e4\u00e4postinkin. Puhelimen akku oli viel\u00e4 harmittavan tyhj\u00e4, toivottavasti lataus kest\u00e4isi Prizreniin saakka.<\/p>\n
K\u00e4velin alas, soitin respan kelloa, annoin avaimen, sanoin l\u00e4htev\u00e4ni, otin jonkinlaisen virallisen majoitustodistuksen vastaan (mik\u00e4h\u00e4n t\u00e4m\u00e4kin on, mietin, tarviikohan sit\u00e4 johonkin, ja l\u00e4hdin k\u00e4velem\u00e4\u00e4n. Olin k\u00e4vellyt Skopjessa jo kolmisen p\u00e4iv\u00e4\u00e4 edestakaisin, reitti hostellilta keskustaan oli jo selke\u00e4 ja tuttu, ja keskustasta bussiasemalle ei ollut en\u00e4\u00e4 pitk\u00e4 matka.<\/p>\n
V\u00e4h\u00e4n toista kilometri\u00e4 k\u00e4velty\u00e4ni tein tielt\u00e4 pienen koukkauksen p\u00e4\u00e4st\u00e4kseni postitalon luokse. Olin k\u00e4vellyt siit\u00e4 ennenkin ohi, mutten ollut kiinnitt\u00e4nyt siihen sen kummempaa huomiota. Se ei ole mitenk\u00e4\u00e4n selv\u00e4sti esill\u00e4 oleva rakennus. 40 vuotta vanha talo, jonka likaisenruskeaa betonista julkisivua ei ole koskaan siistitty ja puhdistettu, mutta muodoiltaan mielenkiintoinen ja saattanut olla uutena omalla tapaa ihan kauniskin. Py\u00f6re\u00e4t, ulkonevat ikkunat toivat kyll\u00e4 vahvasti mieleen betoniset viem\u00e4riputket, mutta kaipa se johtui vain materiaalista.<\/p>\n
Huomasin, ett\u00e4 k\u00e4nnykk\u00e4ni laturi ei ollutkaan taskussa. Minneh\u00e4n olin sen laittanut, mietin. Varmaankin reppuni vasempaan sivutaskuun, siell\u00e4 useimmat johdot ovat, mutta t\u00e4ll\u00e4 matkalla olen useimmiten pit\u00e4nyt laturia taskussani, etenkin t\u00e4llaisilla matkoilla, jolloin puhelimen akku on uhkaavan tyhj\u00e4. Toivottavasti bussissa on laturipistokkeet, ajattelin. Pit\u00e4\u00e4 vain sitten muistaa kaivaa laturi pois repusta, etten pakkaa sit\u00e4 bussin tavaratilaan ja j\u00e4t\u00e4 puhelintani kuolemaan. Majapaikkojen l\u00f6yt\u00e4minen ilman k\u00e4nnykk\u00e4\u00e4n talletettua nime\u00e4 ja osoitetta \u2014 ja karttaa \u2014 on hyvin vaikeaa. Nimimerkill\u00e4 \u201csenkin olen tehnyt\u201d.<\/p>\n
Jatkoin matkaani. Skopjen j\u00e4ttim\u00e4iset patsaat ja kulissimaiset rakennukset olivat jo tulleet tutuiksi, mutta nyt vasta kiinnitin huomiota yhteen taloon, en tied\u00e4 mik\u00e4 se on, joka ihan oikeasti oli alle 10 metri\u00e4 leve\u00e4 sivultap\u00e4in. Eih\u00e4n tuohon taloon mahdu edes kunnollisia huoneita sis\u00e4\u00e4n, mietin, siit\u00e4 puhumattakaan ett\u00e4 siell\u00e4 olisi k\u00e4yt\u00e4vi\u00e4 joita pitkin niihin huoneisiin voisi kulkea.<\/p>\n
Keskusta alkoi j\u00e4\u00e4d\u00e4 taakse, enk\u00e4 ollut en\u00e4\u00e4 t\u00e4ysin varma kulkusuunnastani. Kaivoin k\u00e4nnykk\u00e4ni esille. Ei tuossa taskussa. Eik\u00e4 t\u00e4ss\u00e4. Ihan normaalia, laitan k\u00e4nnykk\u00e4ni aina t\u00e4ysin satunnaisiin taskuihin. Ei povitaskussakaan. Nyt vasta aloin yhdist\u00e4m\u00e4\u00e4n k\u00e4nnyk\u00e4n puuttumisen laturin puuttumiseen. Niin, ne olivat siin\u00e4 sein\u00e4ss\u00e4 latautumassa, kun katsoin kellonaikaa silloin. Enk\u00f6 muka ottanutkaan niit\u00e4 mukaan.<\/p>\n
Olin jo melkein bussiasemalla perill\u00e4. Olin k\u00e4vellyt jo kolmisen kilometri\u00e4 painavine kantamuksineni, reppu sel\u00e4ss\u00e4, kameralaukku toisella olkap\u00e4\u00e4ll\u00e4, Puolangan pessimistien kassi k\u00e4dess\u00e4 roikkumassa. Kaivoin reppuni mukamas l\u00e4pi, oikeasti hetke\u00e4k\u00e4\u00e4n uskomatta, ett\u00e4 sielt\u00e4 k\u00e4nnykk\u00e4\u00e4 l\u00f6ytyisi, ja vilkaisin muodon vuoksi pessimismikassiinikin. Mit\u00e4p\u00e4 se hyvej\u00e4\u00e4, siin\u00e4 lukee. Ei ole mit\u00e4\u00e4n j\u00e4rke\u00e4 kaivaa kasseja, kun tiet\u00e4\u00e4, ett\u00e4 k\u00e4nnykk\u00e4 on kolmen kilometrin p\u00e4\u00e4ss\u00e4 hostellin t\u00f6pselist\u00e4 roikkumassa.<\/p>\n
Tied\u00e4tteh\u00e4n sen tunteen, kun unohtaa puhelimensa kotip\u00f6yd\u00e4lle, tai j\u00e4tt\u00e4\u00e4 sen sinne tarkoituksella, ja sen j\u00e4lkeen on koko ajan varma, ett\u00e4 juuri nyt joku soittaa, ett\u00e4 juuri nyt tulee se koko el\u00e4m\u00e4n mullistava koko el\u00e4m\u00e4n t\u00e4rkein puhelu. Vaikka kukaan ei koskaan soittaisi, niin silti on varma, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4n kymmenminuuttisen kauppak\u00e4ynnin aikana juuri nyt kaikki olisivat soittamassa. No, kun olen entisess\u00e4 Jugoslaviassa, EU:n ulkopuolella, en vastaisi puhelimeen vaikka se olisi k\u00e4dess\u00e4ni soimassa. Vastaaminen maksaa puolitoista euroa minuutti, netin k\u00e4ytt\u00f6 maksaa 10 euroa megatavu. Siihen n\u00e4hden, ett\u00e4 EU poisti EU:n sis\u00e4lt\u00e4 roaming-maksut k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 kokonaan, entisen Jugoslavian hinnasto on ihan vain operaattorien tahallista kiusantekoa. Ei t\u00e4llaiset hinnat voi olla kannattavaa bisnest\u00e4, ei kukaan k\u00e4yt\u00e4 puhelintaan jos siit\u00e4 laskutetaan ihan \u00e4lytt\u00f6mi\u00e4.<\/p>\n
Mutta jokin psykologiassani kuitenkin t\u00f6kk\u00e4si pahemman kerran, nyt kun olin ilman puhelinta. Min\u00e4 eksyin. Min\u00e4 l\u00e4hdin k\u00e4velem\u00e4\u00e4n takaisin samaa matkaa, jota olin juuri nyt k\u00e4vellyt toiseen suuntaan, samaa matkaa, mit\u00e4 olin jo kolmatta p\u00e4iv\u00e4\u00e4 k\u00e4vellyt ongelmitta edestakaisin ilman karttaa \u2014 ja nyt, kun minulla ei ollut taskussani puhelimen karttaa, johon yleens\u00e4 en pient\u00e4 l\u00e4ht\u00f6\u00e4 edelt\u00e4v\u00e4\u00e4 vilkaisua lukuunottamatta kiinnit\u00e4 mit\u00e4\u00e4n huomiota, min\u00e4 eksyin. Enk\u00e4 edes vain kerran, enk\u00e4 edes kahdesti, vaan kolme kertaa. L\u00e4hett\u00e4\u00e4k\u00f6 k\u00e4nnykk\u00e4 taskustani k\u00e4sin jotain gps-s\u00e4teily\u00e4 aivoihini, jonka avulla normaalisti suunnistan, vai mit\u00e4 tapahtui? Joka tapauksessa olin ihan h\u00e4mill\u00e4ni: Yht\u00e4kki\u00e4 miss\u00e4\u00e4n risteyksess\u00e4 ei n\u00e4kynyt mit\u00e4\u00e4n tuttua \u2014 paitsi silloin kun olin v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4 risteyksess\u00e4 ja olin ihan varma ett\u00e4 t\u00e4st\u00e4 min\u00e4 olen aina ennenkin k\u00e4\u00e4ntynyt.<\/p>\n
Olen hyv\u00e4 kaupunkisuunnistaja. Olen tehnyt sit\u00e4 jopa viime vuodet ty\u00f6kseni. K\u00e4nnykk\u00e4 on aina ollut vain apuv\u00e4line niihin lyhyisiin hetkiin, kun olen ep\u00e4varma sijainnistani, mutta yleens\u00e4 olen vilkaissut sit\u00e4 vain liikkeelle l\u00e4htiess\u00e4ni, ja sitten perille p\u00e4\u00e4sty\u00e4ni varmistaakseni ett\u00e4 olen oikeassa paikassa. Muuten puhelimen kartta on vain turva, mahdollinen apuv\u00e4line, jos jostain syyst\u00e4 kaikki menee pieleen. Ja nyt kun se turva puuttui, k\u00e4\u00e4nnyin levottomana jokaisesta risteyksest\u00e4 v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n suuntaan, uskaltamatta luottaa suunnistustaitooni, kun suojelusenkelini oli j\u00e4\u00e4nyt pistorasiaan makaamaan.<\/p>\n
Mutta monen v\u00e4\u00e4r\u00e4n k\u00e4\u00e4nn\u00f6ksen j\u00e4lkeen l\u00f6ysin kuin l\u00f6ysinkin perille. Bussi ehti tietysti jo l\u00e4hte\u00e4, mutta k\u00e4nnykk\u00e4ni ei ollut h\u00e4vinnyt minnek\u00e4\u00e4n. Hostellin respa heti minut n\u00e4hty\u00e4\u00e4n nosti puhelintani esille kysyen, huomasinko, ett\u00e4 se on unohtunut. Siksih\u00e4n palasin, min\u00e4 vastasin. H\u00e4n sanoi my\u00f6s l\u00e4hett\u00e4neens\u00e4 minulle juuri s\u00e4hk\u00f6postia, jossa kertoi puhelimen j\u00e4\u00e4neen hostellille, mutta en tied\u00e4, miten h\u00e4n ajatteli minun sen s\u00e4hk\u00f6postin vastaanottavan ilman puhelinta.<\/p>\n
Seuraava bussi kohti Prizreni\u00e4 l\u00e4hti viel\u00e4 illalla, mutta sit\u00e4 ennen vietin viel\u00e4 yhden lis\u00e4p\u00e4iv\u00e4n mahtipontisessa Skopjessa. Ennen uutta l\u00e4ht\u00f6\u00e4ni tarkastin viel\u00e4 taskuni moneen kertaan, jotta nyt kaikki olisi varmasti mukana.<\/p>\n
Tarkistin tavarani moneen kertaan my\u00f6s Prizreniss\u00e4, kun sielt\u00e4 parin y\u00f6n j\u00e4lkeen jatkoin matkaani, samalla sik\u00e4l\u00e4isen majapaikkani omistajalle kertoen, kuinka unohdin k\u00e4nnykk\u00e4ni Skopjeen enk\u00e4 halua tehd\u00e4 sit\u00e4 uudelleen.<\/p>\n
Sinne unohdin sateenvarjoni. Siell\u00e4 se on viel\u00e4kin.<\/p>\n
— — —<\/p>\n
Yleens\u00e4 matkustaessa bussimatkat ovat niit\u00e4 tylsimpi\u00e4 hetki\u00e4, jossa yritet\u00e4\u00e4n saada aika jotenkin kulumaan, kirjaa lukemalla, puhelinta n\u00e4pl\u00e4ten, nukkuen, miten vain. Mutta viimeiset bussimatkat, Prizrenist\u00e4 Ulcinjiin, ja etenkin Montenegron rantaviivaa seuranneet bussimatkat, niiss\u00e4 ei ole tarvinnut ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 viihdykett\u00e4. Ikkunasta avautuvat maisemat riitt\u00e4v\u00e4t, kyll\u00e4 niit\u00e4 aina pari tuntia kerrallaan pystyy ihastelemaan.<\/p>\n
Vaikka kyll\u00e4h\u00e4n jumalainen kauneuskin arkistuu. Yht\u00e4 tylsistyneit\u00e4 n\u00e4m\u00e4 paikalliset ovat n\u00e4iss\u00e4 busseissaan kuin mit\u00e4 min\u00e4 olen matkalla Tampereelta Helsinkiin \u2014 tai Oulusta Puolangalle, jonka olen kymmeni\u00e4 ja taas kymmeni\u00e4 kertoja bussissa el\u00e4m\u00e4ni aikana istunut. Miksi ihastella vuorten ja meren v\u00e4lill\u00e4 kiemurtelevia teit\u00e4 ja rannalla kohoavia punakattoisia rakennuksia ja vuosisatoja vanhoja kirkkoja, luostareita ja linnoituksia, jos ne ovat jokap\u00e4iv\u00e4inen arki. Aurinkokin laskee meren taakse, Montenegron mustia vuoria punaiseen p\u00e4in s\u00e4vytt\u00e4en, ihan joka ainoa ilta, l\u00e4pi vuoden, oli kes\u00e4 tai talvi.<\/p>\n
Pari vuotta sitten kuljin bussissa Wienist\u00e4 Roomaan, ja bussi kulki Alppien halki. Kun joka puolella n\u00e4kyi upeaa vuoristomaisemaa, jossa maailma n\u00e4kyi kymmenten kilometrien p\u00e4\u00e4h\u00e4n, korkeiden huippujen ja jyrkkien laaksojen jylh\u00e4n\u00e4 vaihteluna, kaikki ihmiset vain tuijottivat puhelimiaan tai yrittiv\u00e4t l\u00f6yt\u00e4\u00e4 hyv\u00e4\u00e4 nukkuma-asentoa. Mutta heti kun er\u00e4\u00e4ll\u00e4 harvinaisen tyls\u00e4ll\u00e4 vuorenhuipun tasanko-osuudella taivaalta alkoi sataa harmaata ja rumaa r\u00e4nt\u00e4\u00e4, ihmiset kaivoivat innoissaan puhelimensa esille ja alkoivat ottamaan kuvia jakaakseen ne kaikille kavereilleen sosiaalisessa mediassa. Katsokaa, lunta! Maailman kahdeksas ihme. Toisin kuin tyls\u00e4 ja puuduttava vuoristomaisema.<\/p>\n
Kun suurin osa maailman ihmist\u00e4 ajaa autollaan Pohjois-Suomen poronhoitoalueella keskelle porotokkaa, h\u00e4n kaivaa kameran esille ja pit\u00e4\u00e4 t\u00e4t\u00e4 villiel\u00e4inten kohtaamista yhten\u00e4 matkansa ehdottomista kohokohdista. Pohjoissuomalainen hakkaa vain autonsa torvea ja \u00e4rsyyntyneen\u00e4 tuhisee el\u00e4imille ett\u00e4 menk\u00e4\u00e4 pois tukkimasta tiet\u00e4, minulla on parempaakin tekemist\u00e4 kuin seist\u00e4 t\u00e4ss\u00e4 teid\u00e4n per\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n
Niin se maailma toimii.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Pys\u00e4hdyin Prizrenin keskustassa vilkaisemaan ohi kulkemani ravintolan ruokalistaa, joka ainakin et\u00e4isyydest\u00e4 n\u00e4ytti olevan ainakin osittain englanniksi. Heti seisahduttuani nuori miestarjoilija juoksi ovelta luokseni ja tervehti minua (oletettavasti) albaniaksi. – Hello. I\u2019m vegetarian, min\u00e4 sanoin, Do you have anything for me to eat. – We have very good food. Come in. We have very good pasta […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[2],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/146"}],"collection":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=146"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/146\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":147,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/146\/revisions\/147"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=146"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=146"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=146"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}