Alitajuntani alkoi ty\u00f6st\u00e4m\u00e4\u00e4n Unkariin paluuta jo viikkoja ennen kuin tietoinen min\u00e4. Heti kun Kaisu, veljeni vaimo, kertoi minulle saaneensa t\u00f6it\u00e4 Budapestista, aivojeni syvyyksiss\u00e4 alkoi raksuttaa. Y\u00f6 toisensa per\u00e4\u00e4n aloin n\u00e4hd\u00e4 unia paikoista ja ihmist\u00e4, joita en ollut edes ohimennen ajatellut vuosikausiin. T\u00e4ysin satunnaisina hetkin\u00e4 mieleeni alkoi putkahdella unkarinkielisi\u00e4 sanoja ja rakenteita, lauseita joita olin osannut toistakymment\u00e4 vuotta sitten, mutta jotka olivat k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4tt\u00f6min\u00e4 unohtuneet vuosien varrella.<\/p>\n
Vasta hyv\u00e4n aikaa my\u00f6hemmin, vasta matkaanl\u00e4ht\u00f6ni kynnyksell\u00e4, aloin tietoisemmin palata noihin kaukaisiin muistoihin. Vilkuilin vanhoja valokuvakansioitani, laajan digi-arkistoni vanhimpia kuvia, sill\u00e4 ostin ensimm\u00e4isen digikamerani Unkarista. Kansiossa oli kuvia Miskolcin yliopistosta, meist\u00e4 sen opiskelijoista, opettajista, henkil\u00f6kunnasta, matkoistamme Budapestiin, Egeriin, P\u00e9csiin, Debreceniin, Unkarin ulkopuolellekin. Kurkkasin my\u00f6s muistojeni laatikkoon, siihen ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4iseen ylit\u00e4yteen pahvirasiaan, johon olen heitt\u00e4nyt mit\u00e4 ep\u00e4olennaisimpia ja tarpeettomimpia paperipaloja ja lipareita el\u00e4m\u00e4ni varrelta ihan vain, ett\u00e4 voisin niihin ehk\u00e4 joskus palata. Vuosien varrella olen heitt\u00e4nyt noista rojuista kaksi kolmasosaa suosiolla roskiin, mutta on siell\u00e4 yh\u00e4 tallella Miskolcin paikallisliikenteen kuukausilippuja, opiskelijakortteja, sekalaisia luentomonisteita, satunnaisia kuitteja, ja muutamia kappaleita vuoden 2003 viikottain julkaistuja kaupunkien tapahtumalistauslehti\u00e4. Miskolci Est, Pesti Est, mit\u00e4 niit\u00e4 olikaan. Nyky\u00e4\u00e4n ne ovat siirtyneet nettiin.<\/p>\n
Siit\u00e4 on jo nelj\u00e4toista vuotta. Kaikki on muuttunut. My\u00f6s Unkarissa, mutta etenkin min\u00e4 olen muuttunut. Se nuori mies, pitkine hiuksineen ja finnisine siloposkineen, joka silloin saapui Miskolciin, oli ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa matkustamassa yksin Suomen rajojen ulkopuolella, silm\u00e4t ihmetyksest\u00e4 auki kummastellen kaikkea, mik\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 suuressa maailmassa oli erilaista kuin Kainuun korvessa. Kaikki oli j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4\u00e4, eksoottista, erilaista. Nyt Unkariin palaa kyynistynyt keski-ik\u00e4inen mies, hiuksensa jo aikaa sitten menett\u00e4neen\u00e4, jolle Keski-Eurooppa on vain kotimaan yht\u00e4 arkinen jatke.<\/p>\n
Kun k\u00e4velen Budapestin katuja, pystyn nostalgian voimalla l\u00f6yt\u00e4m\u00e4\u00e4n sis\u00e4lt\u00e4ni viel\u00e4 tuon nuoren miehen tuntemuksia. Kun olen jossain tutussa paikassa, jossa mieleeni tulvii k\u00e4ytyj\u00e4 keskusteluja, tunnettuja tuntemuksia, ajateltuja ajatuksia, min\u00e4 saan viel\u00e4 otteen siit\u00e4, milt\u00e4 t\u00e4m\u00e4 paikka n\u00e4ytti 23-vuotiaan Kimmon silmin. Min\u00e4 kuuntelen silloisia ajatuksiani huvittuneena, laajentuneen el\u00e4m\u00e4nkokemuksen t\u00e4lt\u00e4 puolen, mutta pystyn silti yh\u00e4 tuntemaan ne. Kiivetess\u00e4ni Budan palatsille pystyin jopa tuntemaan sen hyyt\u00e4v\u00e4n joulukuun alun pikkupakkasen, joka paikalla oli viimeksi k\u00e4ydess\u00e4ni. Vaikka nyt aurinko paistoi niin, ett\u00e4 minun piti avata takkia ja poistaa pipoa, mieless\u00e4ni tunsin viimeisimm\u00e4n k\u00e4yntini s\u00e4\u00e4tilan.<\/p>\n
Turistim\u00e4\u00e4r\u00e4 on kymmenkertaistunut. Sen huomaan heti. Ilmansaasteiden tummentamat sein\u00e4t on valkaistu sitten viime k\u00e4ynnin. Sen huomasin jo silloin, ty\u00f6 oli jo kovassa vauhdissa vuosituhannen alussa, kaikkien keskeisten turistikohteiden ollessa rakennustelineiden peitt\u00e4mi\u00e4. It\u00e4-Eurooppa on vet\u00e4ytynyt, eik\u00e4 Budapestin keskusta eroa nyky\u00e4\u00e4n mitenk\u00e4\u00e4n mink\u00e4 tahansa keskieurooppalaisen kaupungin keskustasta. Kaikki alle 50-vuotiaat pukeutuvat tasan samoin kuin he pukeutuvat Saksassakin, tai Espanjassa, tai Suomessa. Viisitoista vuotta sitten tuo ik\u00e4raja kai kulki sitten 35 vuodessa.<\/p>\n
Vanha It\u00e4-Eurooppa n\u00e4kyy vain pienin\u00e4 pilkahduksina. Niin se n\u00e4kyi tietysti my\u00f6s vuonna 2003, mutta ne pilkahdukset olivat v\u00e4h\u00e4n isompia. Heti saavuttuani istuin metrossa vastap\u00e4\u00e4t\u00e4 vanhaa, ehk\u00e4 noin 80-vuotiasta miest\u00e4, pukeutuneena ruskeaan nahkatakkiin, parhaan 1970-luvun it\u00e4eurooppalaisen herrasmiesmuodin mukaisesti. T\u00e4m\u00e4n ihmistyypin muistan viime k\u00e4ynnilt\u00e4ni t\u00e4\u00e4lt\u00e4, enk\u00e4 sit\u00e4 ole miss\u00e4\u00e4n muualla n\u00e4hnyt. Siin\u00e4 h\u00e4n istui lukien runoutta vanhasta kovakantisesta kirjasta, jonka sivut olivat jo vuosikymmenten saatossa kellastuneet, kumartuneena penkill\u00e4 sanoihin keskittyneen\u00e4, ja min\u00e4 olin iloinen n\u00e4hdess\u00e4ni edes vilauksen jotain sellaista, mit\u00e4 ei ole kaikkialla muuallakin.<\/p>\n
Tai en tied\u00e4, ehk\u00e4 aika on vain kullannut eksotiikan. Ehk\u00e4 kaikki oli silloin jo ihan samanlaista kuin muuallakin, mit\u00e4 vain v\u00e4h\u00e4n k\u00f6yhemp\u00e4\u00e4. Muistoissani korostuu pienet eroavaisuudet, koska niit\u00e4 silloin niin kovin hain. Muistan Unkaristani vain ne tarinat, jotka silloin joko mieless\u00e4ni tai blogiini kirjoitin, olivat ne sitten yleisp\u00e4tevi\u00e4 tai eiv\u00e4t, ja kokemukseni todellisuus on unohtunut matkan varrelle. Muistan, ett\u00e4 melkein kaikki naiset pitiv\u00e4t jaloissaan korkokenki\u00e4. Varmasti pitiv\u00e4tkin enemm\u00e4n kuin ik\u00e4polveni naiset Suomessa silloin \u2014 mutta kun katson 2003 ottamiani valokuvia, ihan samoin nuoret ihmiset niiss\u00e4 pukeutuvat kuin samaan aikaan Suomessa pukeuduttiin. Muistan, ett\u00e4 ihmisten rytmi ja et\u00e4isyys toisistaan oli erilainen kuin Suomessa, ainakin Pohjois-Suomessa, mutta en tied\u00e4, olen sopeutunut jo Unkaria kummallisempiinkin kulttuureihin, ja toisaalta Suomikin on muuttunut. Muistan, ett\u00e4 kiinnitin huomiota joka paikassa n\u00e4kyneisiin julkisiin hellyydenosoituksiin, kaikki penkit olivat aina t\u00e4ynn\u00e4 toisiaan suutelevia pariskuntia \u2014 no, se on s\u00e4ilynyt, mutta n\u00e4kyyp\u00e4 noita nyky\u00e4\u00e4n jo Suomessakin, ja muutenkin se on silmiss\u00e4ni arkistunut laajempana It\u00e4-Euroopan ilmi\u00f6n\u00e4 eik\u00e4 vain unkarilaisena erikoisuutena.<\/p>\n
En ollut en\u00e4\u00e4 vuosiin ajatellut palaavani Unkariin. Ne nelj\u00e4 Miskolcissa viett\u00e4m\u00e4\u00e4ni kuukautta kuuluvat el\u00e4m\u00e4ni kohokohtiin, ja ovat aikaa jota l\u00e4mm\u00f6ll\u00e4 muistelen. Ne nelj\u00e4 kuukautta ovat my\u00f6s keskeisi\u00e4 identiteettini rakennuspalikoita: Se min\u00e4, joka olen t\u00e4n\u00e4\u00e4n, suurelta osin l\u00e4hti syntym\u00e4\u00e4n noiden kuukausien aikana. Silloin ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa ymm\u00e4rsin, ett\u00e4 kaamosta ei ole pakko k\u00e4rsi\u00e4, sit\u00e4 voi my\u00f6s paeta. Mutta Unkarissa maagista ei ollut paikka, ei Unkarilla itsell\u00e4\u00e4n ollut mit\u00e4\u00e4n merkityst\u00e4. Oli t\u00e4rke\u00e4mp\u00e4\u00e4 vain olla pois Suomesta. Ja muistoissani itse Unkari on vain sivuroolissa, tuossa vaihto-opiskelulukukaudessa t\u00e4rkeint\u00e4 oli se kokonaisuus. Ihmiset, tekeminen, toimistoissa juokseminen jonkin byrokraattisen leiman per\u00e4ss\u00e4, asuntolan portailla hanhea teurastava ovivahti, kampuksen keskell\u00e4 t\u00f6r\u00f6tt\u00e4v\u00e4 neuvostoarkkitehtuurin rumin hirvi\u00f6talo, joka huonon kuntonsa vuoksi oli k\u00e4ytt\u00f6kiellossa. Kaikki asioita, joita ei t\u00e4\u00e4ll\u00e4 en\u00e4\u00e4 ole.<\/p>\n
Sen sijaan on vain maa, joka on poliittisesti matkalla hyvin kyseenalaiseen suuntaan. Ei niin, etteik\u00f6 t\u00e4m\u00e4n kansan viehtymys rasismiin ja fasismiin olisi tullut hyvin selv\u00e4ksi jo 14 vuotta sittenkin, niin monta kertaa t\u00e4ysin asiallisen oloiset ihmiset (t\u00e4ysin ilman selke\u00e4\u00e4 asiayhteytt\u00e4) p\u00e4\u00e4ttiv\u00e4t minulle haukkua mustalaisia ihmisryhm\u00e4n\u00e4, tekiv\u00e4t k\u00e4yt\u00e4vill\u00e4 natsitervehdyksi\u00e4 tai kertoivat kuinka Hitler teki hyv\u00e4\u00e4 ty\u00f6t\u00e4, mutta valitettavasti j\u00e4tti ty\u00f6ns\u00e4 kesken. Monellekaan unkarilaiselle ei voinut puhua yli varttituntia, etteiv\u00e4t he olisi ottanut esille Trianonin sopimusta (joka p\u00e4\u00e4tti ensimm\u00e4isen maailmansodan), ja kuinka sen koettu ep\u00e4reiluus pit\u00e4isi korjata. Toki silloin toivoin, ett\u00e4 valtion suunta tulisi olemaan toinen, mutta en voi sanoa, ett\u00e4 viime vuosien kehitys olisi minua my\u00f6sk\u00e4\u00e4n yll\u00e4tt\u00e4nyt.<\/p>\n
Tietysti silloin, kun olin Unkarissa vasta k\u00e4ynyt, kun olin ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa suurta maailmaa p\u00e4\u00e4ssyt maistamaan, min\u00e4 hetken ajan uskoin, ett\u00e4 tulevaisuuteni voisi hyvinkin olla Unkarissa. Mietin, milloin voisin sinne palata, ja mit\u00e4 voisin siell\u00e4 tehd\u00e4. Ajattelin, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4ni voisi hyvinkin tapahtua Suomen ja Unkarin v\u00e4li\u00e4 matkustaen. Muistan monia kertoja katselleeni erilaisia vaihtoehtoja osittaiseen unkarilaistumiseeni, ja yritin jatkaa unkarin kielen opintojakin Oulussa (mutta olin ainoa kiinnostunut, joten kurssia ei j\u00e4rjestetty). Aina kun mahdollista, ja se ei ollut kovin usein, yritin katsella Unkarilaisia elokuvia.<\/p>\n
Mutta kuten aina k\u00e4y, el\u00e4m\u00e4 menee eteenp\u00e4in, ja min\u00e4 k\u00e4vin Intiassa, k\u00e4vin Ranskassa, Tansaniassa, Italiassa, ja niiss\u00e4 monissa maissa noiden maiden v\u00e4liss\u00e4. Asuin Oulussa, innostuin sukupuolentutkimuksesta, aloin piirt\u00e4\u00e4 s\u00e4\u00e4nn\u00f6llisemmin sarjakuvia, ryhdyin auttamaan vammaisia ty\u00f6kseni, asuin Helsingiss\u00e4, muutin Tampereelle. Sain yst\u00e4vi\u00e4, menetin yst\u00e4vi\u00e4, sain uusia yst\u00e4vi\u00e4, menetin uusia yst\u00e4vi\u00e4. Unkari oli vain vanha, jo hiipuva muisto vuosi vuodelta kauemmasta nuoruudestani, jota edes hetkellisesti ajattelin ehk\u00e4 kerran kuukaudessa tai harvemminkin.<\/p>\n
Kunnes Kaisu sai t\u00e4\u00e4lt\u00e4 t\u00f6it\u00e4, ja muistin taas.<\/p>\n
Ja nyt muistot vasta putkahtelevatkin mieleeni. Kun kuorin omenaa, muistan kuinka s\u00f6in l\u00e4hes p\u00e4ivitt\u00e4in iltapalaksi omenan Miskolcin opiskelija-asuntolassa. Kun seison Budapestin metron pelottavaa ylinopeutta kiit\u00e4vill\u00e4 liukuportailla, muistan ihmetelleeni niit\u00e4 jo 14 vuotta sitten. Kun n\u00e4en West Endin kauppakeskusksen sein\u00e4ll\u00e4 virtaavan vesiputouksen, minut valtaa h\u00e4mment\u00e4v\u00e4 d\u00e9j\u00e0 vu. Olen ollut t\u00e4\u00e4ll\u00e4 ennenkin.<\/p>\n
Mutta se on kuin eri el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Se on kuin se olisi tapahtunut eri ihmiselle.<\/p>\n
Ajatukseni on k\u00e4yd\u00e4 ensi viikolla ihan Miskolcissa. Milt\u00e4h\u00e4n se tuntuu?<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Alitajuntani alkoi ty\u00f6st\u00e4m\u00e4\u00e4n Unkariin paluuta jo viikkoja ennen kuin tietoinen min\u00e4. Heti kun Kaisu, veljeni vaimo, kertoi minulle saaneensa t\u00f6it\u00e4 Budapestista, aivojeni syvyyksiss\u00e4 alkoi raksuttaa. Y\u00f6 toisensa per\u00e4\u00e4n aloin n\u00e4hd\u00e4 unia paikoista ja ihmist\u00e4, joita en ollut edes ohimennen ajatellut vuosikausiin. T\u00e4ysin satunnaisina hetkin\u00e4 mieleeni alkoi putkahdella unkarinkielisi\u00e4 sanoja ja rakenteita, lauseita joita olin osannut […]<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":0,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[2],"tags":[],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/122"}],"collection":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=122"}],"version-history":[{"count":1,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/122\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":123,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/122\/revisions\/123"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=122"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=122"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/leipajapiima.com\/pakoon\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=122"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}