Kylmä

Aina kun ihmiset kysyvät, mistä olen, ja vastaan olevani Suomesta, he nyökyttelevät tietävän näköisinä. “Ah, no sitten sinulta ei pidä edes kysyä, miksi olet täällä”, eräskin brittimies sanoi noin kuukausi sitten. Mutta silti he aina olettavat, että olisin paossa Suomen kylmyyttä, johon minun pitää aina korjata, että ei kylmä minua haittaa, vaan se pimeys. Jos kylmyys minua haittaisi, niin en kai minä täällä olisi.

Suomesta pakeneminen keskitalvella lämmön perässä Etelä-Eurooppaan on vähän sama kuin jos lähtisi Suomesta Intiaan etsimään rauhaa ja rentoutumista. Siis toisin sanoen, se olisi vähän sama, kuin jos lähtisi New Yorkista Ivaloon nauttimaan monipuolisesta kaupunkikulttuurista. Lähtöpaikassa sitä on, kohteessa ei.

Suomen tammikuussa minä kävelen paljasjaloin teepaidassa ja boksereissa, Etelä-Euroopassa minulla on villasukat ja villapaita, ja silti palelen. Vedän pitkät kalsarit tarjetakseni sisällä.

Olen taas HelpX-tilalla. Tilan emäntä, Rosa, kysyi minulta lumen sadettua maahan, että tuntuuko minusta nyt kotoisalta. Ei. Täällä on kylmä. Kotoisalta minusta tuntui vain sillä hetkellä, kun nyt keittiönäni toimiva “mustalaiskärry” oli lämmitetty hieman ylilämpimäksi, ja astuin sieltä ulos parin asteen pakkaseen. Sellainen on Suomi. Lämpimät, ehkä hieman turhankin lämpimät sisätilat, ja kylmä ulkotila. Sitä ei juuri koskaan koe Etelä-Euroopassa.

Jos on kylmä, on kylmä. Koko ajan. Kaikkialla.

Olen ollut toki Suomessakin kylmissä paikoissa. Olen pakkasella hyppinyt pihan poikki ulkohuussiin siellä housut kintuissa palellen. Olen hytissyt pukiessani vaatteita saunan jälkeen kylmässä eteisessä. Olen herännyt kylmentyneessä huoneessa, haluttomana nousta ylös lämpimän peiton alta. Mutta aina olen tiennyt, että tämä on vain tilapäinen kylmyys. Aina olen tiennyt, että jossain välissä, luultavasti hyvin piankin, tämän päivän aikana tulen viettämään aikaa oikeasti lämpimässä. Kylmän kangistamat lihakseni tulevat jossain välissä saamaan mahdollisuuden rentoutua.

Mutta ei täällä. Kylmän jakson osuessa päälle hytistään kylmissään, selkäkipuisena, kramppien odottaessa lämpimän ilmamassan paluuta. Sisälämpötila on suoraa seurausta ulkolämpötilasta.

On liian kylmä kirjoittaa. Käteni ovat kohmeessa. Joka kolmannen sanan jälkeen joudun laittamaan käteni hihojeni sisään, vahvistamaan ääreisverenkiertoani kainaloideni lämmöllä. Voi, kuinka monta kertaa olenkaan katunut sitä yhdeksännen luokan liikuntatuntia, jolloin 15 asteen pakkasessa olimme luistelemassa, ja minulla oli rikkinäiset hanskat.

Viikko sitten täällä oli t-paitakeli, päivällä, auringonpaisteessa. Käänsin puutarhaa työkalulla, jonka nimeä en tunne, ja minun oli pakko riisuuntua lyhythihaiseksi. Sisälläkin oli silloin lämmintä. Päivällä, auringon paistaessa. Mutta lämmittäminen on helppoa, sen nämäkin etelän ihmiset osaavat, eihän siihen edes tarvita kuin aurinko. Lämpimänä pitäminen on jotain ihan muuta.

Talon isäntä, Sylvain, ihmetteli, miksi hänen juuri valmiiksi rakentamassaan “mustalaiskärryssä” vesijohdot jäätyivät yöllä. Miten on mahdollista, että tuon mustalaiskärryksi naamioidun pienen mökin sisälämpötila laskee yön aikana pakkaselle, vaikka seinällä on lämpöpatterikin lämmittämässä. Hän epäili syyksi sitä, että rakennus on puinen, ja seinät ovat ohuet. Minä epäilen syyksi sitä, että tuossa kymmenneliöisessä tilassa on kolme ovea, viisi suurta yksikerrosikkunaa, eikä ovia ei ole tiivistetty mitenkään ja niiden laudoituksessakin on reikiä. Ovien alla on lähes kämmenenmentävä kolo.

Kun katsoin sääennustusta, siinä oli isolla Espanjan sääviranomaisten antama “keltainen varoitus” äärimmäisen säätilan vuoksi. Käsitin, että kyseessä oli kymmenen pakkasastetta. Jos olisin Suomessa, jos olisin viettänyt kaikki talveni Suomessa, minä nauraisin. Tämä varoitus olisi suunnilleen yhtä hupaisa kuin se Suomen kesien hellevaroitus, kun lämpötila ylittää 25 astetta. Samassa lämpötilassa, missä suuri osa maailmaa vetää toppatakkia päälleen, Suomessa varoitetaan tappavasta helteestä. Samassa lämpötilassa, missä minä Suomen talvessa kaivan toppatakin kaapista, Espanjassa varoitetaan äärimmäisestä kylmyydestä.

Talvi on täällä lyhyt, jopa täällä puolentoista kilometrin korkeudessa. Pakkasöitä on vuosittain vain muutamia, enintään pari – kolmekymmentä, ja vuodenaika, jolloin lämmitystä edes harkitaan on vain nelisen kuukautta. Aivan samanlainen kuin Suomen kesä, mutta käänteisenä. Pari – kolme kuukautta, lämpötilan ylittäessä edes tilapäisesti 25 astetta noin kolmena viikkona vuodessa. Ja aivan kuten suomalaiset ovat täysin hukassa kesähelteiden kanssa, ihmisten kärvistellessä kerrostalojen ylimpien kerrosten tukahduttavissa ja hapettomissa pätseissä ymmärtämättä edes juoda nestehukkaansa, Etelä-Euroopassa ollaan totaalisen pihalla talven kanssa. Kymmenestä pakkasasteesta on syytäkin varoittaa.

Kyllä kymmenneliöinen tila lämpenee varmasti, kun sinne laittaa kaksi tehokasta sähköpatteria ja puulämmitteisen kamiinan, ja samalla keittää ruokaa täydellä teholla kaasuliedellä. Mutta on se ehkä vähän energiahukkaa. Minun omassa ehkä 20-neliöisessä huoneessani yksinäinen, mutta tehokas sähkölämmitin töhöttää epätoivoissaan kuumaa ilmaa koko ajan, mutta kun kaikki kiviseinät ja ikkunat ja huonosti tiivistetyt ovet hohkavat lähes samalla teholla kylmyyttä, se häviää taistelun silti. Pari ikkunaverhoa lisää, joku ryijy seinälle, lasta ulko-oven alle, ja lämpötila nousisi monta astetta ja sähkönkulutus vähenisi puoleen.

Mutta ihan niin kuin aina ennenkin täällä päin maailmaa, jos yritän selittää miten tilasta saisi lämpimämmän, ihmiset katsovat minua vain ihmeissään ja outona. Aivan kuin aikoinani Namuan tilalla sanoin hänelle, että tuvan lämpötila nousisi heti vaikka kuinka paljon, jos sen pitkälle kylmälle kiviseinälle levittäisi edes ihan vain lakanan (nimimerkillä “siten sain omasta kylmästä opiskelijasolustani aikoinaan elinkelpoisen”), ja hän alkoi rakentaa seinälle kylmää hohkavista peilinsirpaleista mosaiikkia, siihen takan taakse, seinän ainoaan lämpöiseen kohtaan. Huone ei tietenkään lämmennyt yhtään.

Ei näistä kivitaloista oikeasti lämpimiä talven yli saa ilman isoa remonttia, tuulikaappien rakentamista, kolmikerrosikkunoita. Mutta kyllä minä silti mieluummin olisin 18 asteessa kuin 15:ssä, ja siihen ei tarvittaisi kovinkaan isoja muutoksia.

Aurinko kuitenkin nousee joka päivä, ja pilvien takaakin se jaksaa valaista. Ei minua kylmä haittaa. En minä kylmyyttä tänne ole paennut. Ei Suomen talvet kylmiä ole. Etelä-Euroopan kylmyys on se hinta, joka pitää maksaa että saa nähdä auringon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *